perjantai 29. maaliskuuta 2019

VANHAN EMÄNNÄN ANTAMA DAAVIDIN TÄHTI SORMUS. SEKÄ MARSKIN KUNNIAKIRJAN LÖYTYMINEN VINTILTÄ. JUMALAN JOHDATUSTA ASIOISSA.

Kävin Keravan tarkkiksella tenttaamassa läksyni aina perjantaina. Kun opettaja Paavo Pautio minua hakkasi kun huusin siellä takapulpetista taululle että se kirjoitetaan Kuningas eikä Kuninkas huusi Paavo minut eteen heitti niskasta minut ovea päin mitä yritin kontillani avata ja karkuun päästä.

Otti Paavo minua niskasta kiinni, ja vei minut siivoushuoneeseen missä alkoi lätkimään lintsareita ja huusi että pyydä anteeksi en pyytänyt. Olen tämänkin tarinan kyllä kertonut mutta jos joku lukee tätä tekstiäni vasta nyt kerron uudestaan. Tuli opettaja Mäkinen katsomaan kolinan syytä kun ämpäreitä tippui seiniltä kun Pautio minua lätki, nauruin vaan sille.

No siitä alkoikin sitten minun lintsauskierteeni pitkäksi aikaa. Hieno Herrasmies kenet onneksi vielä näin Keravalla ja halasimme Heikki Saastamoinen järjesti minut koulusta töihin. Hakalan kallion kupeessa toimivaan Erikoishitsaamo Keravan Terästyöhön mitkä Isä ja poika omistivat. Tehtiin siellä alumiini hitsaustakin jo siihen aikaan hioin ja tein muistaakseni jotain pientä siellä.

Kävin tenttaamassa Lapilan koululla opettajan kanssa muistaakseni läksyni mitä nyt minulla oli, en nyt niin muista niitä aikoja. Jarmolla ketä myös kukoksi sanottiin olivat he talonmiehiä siinä koululla muistaakseni ainakin asuivat talon päädyssä. No kukolla oli maja puruvintillä, mihin kerran ryömin ja aloin kaivamaan määrätystä kohtaa. Löytyi hieno taulun kehys ja kun lisää kaivoin tuli sieltä joku MARSALKKA MANNERHEIMIN KUNNIAKIRJA. Veimme ne Kukon kanssa Peurasen osto ja myynti liikkeeseen sanoi Peuranen ekaksi ettei tee niillä mitään. Oli siellä vissiin joku keräilijä alkoivat he kinastelemaan muistaakseni hinnasta.

Sama kun vanha, oliko nyt joku lehtori otti Tenu Jussin siipiensä suojiin. Oli nainen kiertänyt pitkin maailmaa. Omisti se Karjalohjaltakin kuulemma jonkun paikan kesämestan. Sanoin Jussille monesti että mene naimisiin naisen kanssa ja otat kaikki sen omaisuuden sopimuksella. Mutta eihän se tenuäijä mitään tajunnut. Vanha muija oli joskus katsomassa kun fudistakin pelasimme. Jussi häpesi vissiin vanhaa muijaa ja selitti että on se hänen morsiammensa Äiti. No en tiedä onko Jussi koskaan pillua saanut.

No Tenu Jussi kuulemma vaihtoi Kallella viinaan naisen ulkomailta tuomia korujakin. Tämä nyt on vaan kuulopuhetta porukoilta joten en siitä voi sata varma olla. Antoi Vanha nainen minulle ennen kuolemaansa hienon DAAVIDIN TÄHTI SORMUKSEN PUNAINEN KIVI JA KULTANEN DAAVIDIN RISTI SIINÄ.  Matti enkeli poikani kenellä meni vissiin viimeajat vähän huonosti.

Oli Matti syntynyt 30,3,58 ja minä 30,3,56 Matti kuoli vielä JUMALAN OMANA RAUHAN PÄIVÄNÄ. Matti oli puumörskässäni eikä meillä ollut ruokaa eikä juomaan mietimme korun viemistä uuteen divariin minkä Matti tiesi. Muija sanoi ekaksi ettei tee sillä mitään, mutta kun katsoi se sieltä takaa jotain niin soitti se johonkin mestaan ja otti kirkuen sormuksen meiltä. Olivat kuulemma uskovaiset hakeneet sen sieltä pois.

ETTÄ KYLLÄ ON JUMALA JOHDATELLUTKIN ELÄMÄÄNI PIENESTÄ PITÄEN IHMEITÄ ON SATTUNUT ELÄMÄSSÄNI PALJONKIN. LUKEKAA NIIN YMMÄRRÄTTE MITÄ IHMEITÄ ON SATTUNUT ELÄMÄSSÄNI. KUINKA JUMALA LASTAAN OHJAA JA OPASTAAKIN. KOSTAEN MINULLEKKIN PASKAA TEHNEILLE, KUMMASTI HEITÄ PUTOAA RIVISTÄ. JOKU SANOO ETTÄ PITÄISI ANTEEKSI ANTAA VIHOLLISILLEEN SE ON TÄYSIN PASKA PUHETTA ETTÄ MINÄ ANTEEKSI ANTAISIN MINULLE NIIN PALJON ONGELMIA AIHEUTTANEISTA

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...