Lähdin aamusta kauppaan olisi ollut kimppakauppa kello 10 mutta lähdin jo aikasemmin, kun oli minulla parturi kello11,30. En halunnut kiirehtiä kumpaakaan, on minulla tunnin vapaakävely sillä ehdin käydä kaupassa aamusta.
Kävin myös kelloliikkeessä kysymässä Lorus kelloni lasin laittoa, oli saanut kelloseppä tänään uuden lasin kellooni. Mutta katsoi toi sitä ja sanoi että on liimattava lasi jotan en saanut sitä kelloa mukaani saan sen huomenna kun on liima kuivunut.
Kävin parturissa leikkasin lyhyeksi hiukseni vaikkka kaverini sanoikin kuka oli kanssa parturissa että pidä vaan pitkä tukka kun on prätkämiehillä pitkä tukka. Kyllä lyhytkin tukka minulle kelpaa, määrätyssä jengissä kyllä pidetään monestikkin pitkää partaa ja tukkaakin.
Kuuluu se monenkin imageen jengissä mutta minä en tarvitse ulkopuolista rekvisiittaa tiedän jengini muutenkin.
Ihmettelen vieläkin kun poikani tuli Jokelan vankilaan minua tapaamaan on se minuakin pienempi kiltti enkelikasvoinen poika. Pojalla oli Bombbers paita päällä, tuli pamppu itkemään meille että sano Kaitsu pojallesi että panee paidan toistepäin. Kysyin pampulta mitä siinä piipität anna nyt paidan olla päällä. Ja miksi se pitäisi kääntää toistepäin, pamppu piipitti että pelkää muut meitä.
Huusin että oletteko tehneet linnoista lastentarhoja en nyt muista ketä kaikkia oli tapaamisessa muita. Kumma että poika ikäänkun vierasti minua siviilissä kun käytiin Niklaksen kanssakin heidän prätkäliikkeessään ei poika tullut edes keskustelemaan meidän kanssa mitä todella ihmettelin. Niklas kyllä sanoi pojasta ettei se voi minun poikani millään olla, kun ei tuntunut isästään yhtään välittävän.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti