perjantai 19. huhtikuuta 2019

Nukkuen ja unia nähden juuri edesmenneestä Kallestakin.

Näin tosiaan unta Kallekin oli unessani, Kalle juuri kuoli joku aika sitten. Näin unessani että saatiin me pari hienoa kelloa jostain toinen oli joillakin hienoilla kahdella jalokivellä koristeltu toinen oli arvokas viisari kello.

Meni se jalokivikello joillekkin porukoille pidin minä viisarikellon. Tuli joku ihanan näköinen mustalaistyttö luokseni lapsiensa kanssa toinen lapsi oli sillä lastenvaunuissa. Syntyi meillä kipinää nuoren mustalaistytön kanssa. Ihastuttiin tumman tytön kanssa kovasti,  semmoinen henki oli meidän päällä.

Tuli Salla hakemaan minua siivoamaan keittiötä oli se ruuan jälkeen pöytien pyyhintä. On duuni minulla sunnuntaihin asti eli olen taas kiinni kotitöissä.

Tuli pari laskua minulle hoitomaksu HUS :ilta 554,90 e tuli myös jotain muita perintätoimistosta. En saanut lähtemään sinistämällä noita maksettuja laskuja Mehiläiseen tai perintätoimitoon. Kun näkyi minulla  maksettuna yksikin yli 502 euron maksu mitä yrittivät uudestaan periä minulta. Näkyi lasku minulla laskussa maksettuna ja koneella se oli selvästi. Nyt on vaan laskuni täysin sekasin kun toi ne minulle venäläinen talonmiehemme. En löydä enään sitä maksettua laskua mikä näkyi edellisessä paikassa minulla kun plarasin siellä kaikki laskuni. Kai ne laskut ovat tuossa isossa pinossani laskuja maksettuja ja maksamattomia.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...