keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Selvisi omanhoitajan selvitettyä miksi näkyy edellisillan tekstini seuraavana päivänä talon koneella.

Omahoitaja selitti tosiaan miten kirjaudutaan ulos sivulta tuolta oikealta ylhäältä ympyrässä olevasta K kirjaimesta. Hyvä niin ettei kaikki pääse salasille sivuilleni. En nyt vieläkään tajua pitääkö minun klikata myös omalla koneella olot. Ettei mene muiden koneille tekstini, en usko luulen että riittää työsalin koneella pois kirjautuminen.

Lupasi omahoitaja myös katsoa minulle T-paitoja etten voi talon merkityissä paidoissa ulos mennä. Hyvä niin ei minulla olekkaan kun muutamat T-paidat yksikin kiva paita olisi Barselonan pelipaita ,    mutta kun muuten se olisi hyvänkokoinen mutta kun jää siitäkin napa näkyviin kun on se niin lyhyt.

Eipä minulla paljon vaatteita olekkaan muutamat rotsit ja fleese,   paitoja muutamat mitkä toki eivät minulle oikein sovi. Talvikengät ja kumisaappaat tarvitsen kesälenkkarit, toivotaan nyt että saan kesälenkkarit talosta.

Pyysin omahoitajaa myös tilaamaan minulle parturin. Katson nyt leikkautanko täysin lyhyeksi hiukseni, olisihan ne helppohoitoiset taas pitkään. Sanoi omahoitaja parranleikkuusta ettei se kuulu ilmaseen sairaalan maksamaan hiustenleikkuseen. Mutta uskon ettei parranajo ole kovinkaaan kallista.

Toikin omahoitaja minulle juuri äsken pari hyvänkokoista T-paitaa mitkä olivat myös sopivan pitkiä minulle, pyysin omahoitajaa myös järjestämään minulle kesälenkkarit.

Kohta menenkin taas lääkejonoon ja siitä iltapalalle toivotaan että tulee kunnon iltapala, otan tällä kertaa pari leipäviipaletta. Yleenä otan vaan hapankorppuja,  mutta nyt maistuu kunnolla leipä on sen verran minulla nälkä.

Hyvä että selvisi toi koneelta kirjautuminen pois toivotaan nyt ettei kukaan siellä käy sivuillani. Blogiin toki päästän porukan on se kaikkien luettavissa mutta en sähköpostiini ei ne kuulu kenellekkään. Olen kyllä joutunut aina laittamaan puhelinnumeroni ja salasanani talon koneelle työsalilla. Eli en usko että sillä kukaan pääsee sivuilleni voi olla että on jäänyt yksi sivu avoimeksi.

Nyt lähden lääkejonoon ja siitä syömään iltapalaa, nälkä on hiukan minulla. Tulee aina mieleen Jorvin kidutus sadisteja hoitajia ja vartijat samaa kaliberia. Tommoiseen kolkkoon koppiin kitumaan laittoivat minut viemäriaukko lattiassa ei juomapistettä siellä ollut. Lukekaa tekstejäni olen kirjoittanut siitäkin kiduttamisestani sielläkin Jorvin sairaalassa. Jotainhan luulisi hyvien ihmisten tekevän hyväkseni miten olen Suomessa ja Suomalaisten toimesta tullut kidutettavaksi. Saisi jo taas Saleim Aleikum kaverini iskeä. Ja pelastaa minut kiduttajiltani vääräuskoisilta.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...