Nenäni on ihan tukossa ja muutenkin on kipeä olotila allergiani sen tekee sen olen todennut aikasemmin jo. Menee minulla Cetiritsin tai joku semmoinen allergialääke, mutten ole sillä mitään hyötyä todennut olevan samalla lailla nenäni vaivaa minua.
Ei muuten mutta tukossa on nenäni onneksi ei kutise eikä silmät vuoda. Kohta onkin sitten taas ruoka meillä vartin päästä alkaa se, söin kyllä äsken yhden voileivän juustolla ja makkaralla. Eli ei ole minulla yhtään nälkä senkään takia, mutta jos vähän söisin katsoo nyt vaan mitä tulee ruokana.
On minulla kyllä täällä ollutkin vatsani pömpöllään kaiken aikaa syödään täällä sen verran usein. Mietin ihan kasvisravintoa olisihan se terveelistä, nautaa voisi silloin tällöin syödäkkin että proteiinit saisin siitä.
Kun on toi sianliha saastaista minunkin uskossakin kun kumarran mekkaankin kohti mutta sanon myös että maassa maan tavalla. Olenhan nähnyt sian hoidon ja lopetuksenkin on se aika rankkaakin kidutusta, miten se tehdään.
Toivotaan nyt että pääsisin omilleni nopeasti kun syyttä tälle reissulle jouduin. Lääkäri T,V ei tiennyt mitään koko kokin aiheuttamasta ebisodista Vihdin Selkin samarian talossa asuessani ja kokin ollessa kokkina siellä Pisara yhteisössä. Lukisi nyt T,V lääkärimme tarinoitani siellä talossa sattuneita. Ja minä en ketään pelkää paljastuksillani kun niin paskareissu minulle sieltä järjestettiinkin.
Ihmettelen ettei Papiksi tituleerattu Pisaran omistaja saanut kaveriaan Kokkia kuriin, kun sen hommissa siellä kokki oli. Tuttuni meinaa että toistan tarinoissani itseäni mutta kun on niin kovaa tarinaa ja minun kiduttamiseni oli niin rankkaa.
Jo siellä Samariassa kun sanoivat että olisi kiinteistöt siellä myynnissä. ja juuri olin lintsillä 2017 kun piti minun pääästä Porvoon Samarian yksikköön talvella poljin nälissäni yötä myöten pyörälläni pitkin Järvenpäätä- Helsinkiä ja Porvoota. Painoni tippui noin 20 kiloa kun ei edes vettä saanut mistään yöllä ainakaan. Ja Jorvin sairaalaan jouduin kidutettavaksi syyttä en ollut väkivaltanen enkä muutenkaan hankala.
Kidutuskoppi oli siellä missä ei ollut edes vessanpyttyä eikä vesipistettä. Pelkkä patja ja siinä peitto viemäriaukko lattiassa mihin piti yrittää tarpeensa tehdä. Ottivat vessapaperitkin pois minulta kun yritin salakuljettaa siitä seinän takaa vessasta mihin päästivät sadistit ninut muutamaksi minuutiksi. Hakkasi suomalaiset sadistiti ovea että tuliko jo paska sanoin että voinko käydä suihkussa ei onnistunut sekään. Lukekaa on tekstiä paljonkin minulla siitäkin kidutuksesta
Luin ton lääkärin T,V tarkkailulausunnon paperia ihan paskaa se on keksinyt minusta. Helvetti ryssä on ryssä vaikka voissa paistaisi, miksi pitää ryssälääkärin suomalaista tuomita pakkohoitoon. Niin kun ryssä yhtään välittäisi suomalaisesta potilaasta. Onhan minulla kyllä ollut hyviäkin Venäläiskavereita. Mutta toinen on toista ja toinen toista. Niin kun minä ja edesmennyt Lemmy Kilmister sanoi että kusipäitä on jokalähtöön uskonnosta ja väristä välittämättä. Ja se pitää ihan paikkansa ei paremmin voisi sanoa.
Kohta pitääkin mennä hoitsun juttusille tyypin 2 Gollageenista että saisin sen lääkärille menemään. Tulisi nyt minua haastattelemaan ylilääkäri täältä vissiin isompi pomo kun T,V saisin varmaan siltä noi ravintolisäni ja Gollageenini.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti