sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Kello on 20.20 kohta käyn nukkumaan etten huomenna taas ole aamusta ihan nukkuneen rukous.

Täytin aamukokous listasta jo puolet, aamusta panen loput tiedot siihen ulkoilun , lampötilan ja ryhmät. On mukavasti lihakset kipeät olkapäät, rintalihakset ja muutenkin tietää salilla käyneensä. Nyt täytyy mennä keskiviikkona seuraavan kerran salille, eikä luistaa salivuoroa. On muutenkin aika harvoin sali meillä kun on se vaan kaksi kertaa viikossa,  mikä toki riittääkin sellijumpan ohessa treeniksi.

Sanotaan että kaksi kertaa on riittävä salilla käynniksi,  saa siinä ainakin pidettyä lihaskunnon hyvänä. Kehityksestä en sitten oikein tiedä, mutta sellijumpan ohessa siitä kyllä kehittyykin.

Saan sellijumpilla tehtyä etunojapunnerruksia kapealla ja leveällä lankutuksia edestä ja sivuilta,  jalkakyykkyjä,  istumaan nousuja selällään maaten. Venyttelyjä monellakin tapaa istuen aitajuoksija asennossa. Pystyssä sormia varpaisiin venyttäen sekä muita venyttelyitä, käsiä vetäen taakse toisella kädellä avustaen.

Nyt alan nukkumaan alkaa väsy jo painamaan simiäni, kummasti on toi lääke alkanut väsyttämään minua illasta 1500 milliä Depraginea ja 20 milliä Olantsaapiinia, voi niistä johtua väsyttämiseni. Mikä kyllä on minulle pieni lääkitys,  mutta olen ne nyt syönyt enkä ole viitsinyt niitä huijannut ottavani kun ei vaikutusta niillä ole mitään minulle muuta ollut . Muuten sylkisin ne taas vessanpyttyyn niinkun aina ennen olen tehnyt.

Olisihan ne melko helppo sylkeä vessanpyttyyn mutten jaksa taas pelleillä. Voivat vielä panna pakkolääkitykset piikillä, mikä toki joutuisivat väkisin minulle laittamaan löisin muutaman ukon kyllä nurin.

 Minä en uhkaa mutta uskon että on minullekkin vielä lojaaleita jengissämme. Katsokaas kun meidän jengissä ei kovia vedetä.


En usko että pojat hyvää tykkäisivät jos minulle tietäisivät hullujen lääkkeitä työnnettävän. Tai piikkiä tarjottavan kun en heiltäkään huumepiikkiäkään ottanut en edes hamppusätkää suuhuni pannut. Minulle riitti konajakki lääkkeeksi ei siitä tullut köyhäksi eikä kipeäksi.


Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hyvin nukkuen mutta herätykseni oli vaan turhan aikaisin kello 1.45. Otin sydänlääkkeeni vitamiinit ravintolisät, söin vähän. Kirjoittelua blogiini onneksi menin vielä nukkumaan ja hetkeksi nukahdin.

Nyt olen melko virkeä vaikkei unta tullutkaan tänä yönä riittävästi. Jos normi tunteja mitataan vaatisi se parempaa pitempää unta minulle. T...