perjantai 17. toukokuuta 2019

Kumma nosto oli Nordeaan tehty OP tililtäni 105,70 euroa. Unessani ALLAHIA HUUDELLEN.

Kumma oli tosiaan nosto osuuspankkini tililtä Nordeaan 105,70 euroa en löytänyt mikä se olisi ollut. Ei minulla ole ollut Nordean kanssa mitään tekemistä muuta kun minulta hävisi kaikki Nordean paperini.

Jos joku kyrpä taas ruuvailee tilejäni ja saa sieltä taas tilinsiirroilla tehtyä nostoja. Tiedä sitten häntä täytyy nyt soitaa arkena Nordeaan ja kysyä mikä toi voi olla todella hämäräperäinen nosto.

NÄIN UNIA YÖLLÄ HUUSIMME UNESSANI ALLAHIA JA SALEIM ALEIKUMIA. Muutenkin meni yöni katkonaisesti kun heinänuha riivasi kaiken aikaa nenä kutisi ja vuosi. Nyt jätin allergialääke setirizinin pois listoilta kun en usko sen tehoon täytyy nyt ihan hunajalla tulla toimeen, uskon tulevani hunajalla toimeen niin kun monena vuonna muutenkin.

On noista allergialääkkeistä ollut enenmmänkin minulle haittaa kun hyötyä, siksi sen nytkin lopetin. Jotenkin ne ovat aiheuttaneet enemmänkin lisää oiereita kun auttaneet, yliannoksia hunajaa sen olen huomannut auttavan parhaiten.

Nyt menen juomaan vielä toisen kupillisen teetä kun nyt olisi minttuteetä olisi se allergiaan hyvää kun on se vahvaa aroomista.On minulla kyllä hiukan rauhoittavaa kamomillateetä, pitäisi siinä olla rauhoittava vaikutus pienissä määrin. Siihen hunajaa reilusti ai että on se hyvää.

Tekisi vielä mieli mennä nukkumaan kun jäi yöuneni  vähiin heräten monesti yöllä kuselle ja muutenkin allergioiden herättämänä vaivasi allergia minua yöllä niin pahasti. Menin pöllö syömään yhden banaanin yöllä ja tuli siitä kumma tukkoisuus.

Menin hetkeksi sänkyyn ja yritin vielä nukkua,  mutten malttanut vaan lähdin vielä teelle vihreä tee hunajalla.  Tekee toi kuumatee niin hyvää tuntuisi se avaavan paikkoja jonkun verran, nenän tukkoisuuteenkin se vähän auttaa. Nenäoireet ovatkin minulla päällimmäisenä ei muita oireita minulla olekkaan. Nenä on tukossa ja vuotaa,  siihen voisi jonkun tipan pyytääkkin.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Päivä mennyt mukavasti jumittaen huomenna onneksi tulee takuueläke. Alkaa elämä taas kun vähän rahaa saan menee vaan maksuihin rahojani. Vuokraan pitää nyt paneutua on niitä kolme pystyssä.

Ihmettelen miten voi olla vuokria rästissä, kun olen sitä mukaan maksanut kun vuokria on tullut. Sekoitti vähän kun tehtiin vuokrasopimus ma...