sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Kummasti tulee läheiseksi nuoruuden tutut kun kuolema heitä lähestyy.

Meni Keravalta kolme nuoruuden tuttuani samoihin aikoihin. Tuli niistä läheisiä ennen kuolemaansa Mustalais Matti Blomeruskin teki kuolemaa mitä en ekaksi tiennyt kun sitä näin ja annoin rahaa että menee tyttärensä kanssa jäätelölle. Viimesen kerran Matin näin sukulaismiehensä kanssa autollaan sanoi se että löi se lääkkeet katki kun ne ei auta mitään. Kumman terveen näköinen Matti oli terve väri poskissa. Pyysi se tulemaan hautajaisiinsa. Ajoin pyörälläni pirikämpästä aamumulla aikasin katsoin alepan luona talon parvekkeelle Matti näkyi siellä lukevan raamattua.

Kuulin veljeltään Roopelta että Matti oli menehtynyt, kertoi Roope että hän on nyt jumalan oma sanoin että parempi niin. Kun se niin hunossa kunnossa oli minulta lainaili rahaa se koko ajan ja suuttu kun vein sen syömään rossoon. Kumma kun Roope minua haukkui puhelimessa joillekkin oli minulla kaiutin päällä, kuulimma porukan kanssa kaikki. Olin Porvoossa kusessa ei ruokaa ei yöpaikkaa sain onneksi vielä Matin kiinni kysyi se missä olen tuo hän velkansa minulle. No sain Roopelta rahani kun sille ärähdin ettei tämä Roope tähän jää jos ei rahani tule.

No toinen kuoleva oli nuoruuden kaverini Rönnin Kalle en tiennyt Kallen sairaudesta mutta kuulemma syöpä söi sitäkin. Monesti sitä näin Keravalla pyöriessäni juteltiin sitä ja tätä ei se puhunut sairaudestaan. Sitten vaan kuulin sen kuolleen sääli mukava kaveri nuoruuden ja luokkakaverini.

Kolmas kuka minua läheni oli Pikku Mari Fagerholm käytiin Cosmopolin yökerhossa konjakilla Marin kanssa näin sitä muutenkin siellätäällä, ja juteltiin sen kanssa. Olen Marinkin tuntenut nuoresta asti oli se pojan äidin lapsuuden tuttuja. No kuulin porukalta että olisi Marikin kuollut.

Kummasti kuolee noita tuttuja nuoruudestani aina kun me lähennymme niiden kanssa. Monia muitakin on mennyt tuttuja kun yhteyttä olemme ottaneet. Menisi Venäjä Tsekki lätkäpeli telkassa muttei oikein nyt kiinnosta. Katsotaan nyt jos jaksan katsoa illalla 21,15 alkavan Suomi- Kanada pelin voisihan se olla jännä peli katsoa. Olisihan se aika paukku jos Suomi voittaisi oli jo Ruotsin voitto ja Venäjän aika kova saavutus.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...