Oli lyhyt työpäivä kun oli ulkotöiden keittiöllä jonkun laitoshuoltajan eläkkeelle siirtymisen läksiäiset. Lähti pojat katsomaan johonkin Suomen ja Saksan lätkämatsia minä tulin osastolle ohjaaaja sanoi että merkkaa vain tunti töitä tällepäivälle.
Lähdin kauppaan ykköspyörällä kävin ekaksi kahvilassa energiajuomalla ja siitä menin kauppaan. Ostin ison kassin tavaraa mikä oli vaikea kuskata pyörän stongassa, kävi selänpäälle kuskaaminen oli se niin hankala asento. Kävi selälle samaan kohtaan mikä juuri oli kipeä pitkään minulla. Mutta pääsin osastolle vaikka tuskainen oli taival.
Puhuin miesopiskelijalle ja yhdelle naishoitsulle omanhoitajan puhumattomuudesta ryssälääkärin tapaamisessa. Menee lääkäri täysin hoitajien raporttejen mukaan diagnosoinneissaan, mikä on täysin väärin teki V,T ryssälääkäri johtopäätöksensä, minusta täysin hoitajien mukaan. Sanoi ryssälääkäri ettei ole vointini muuttunut tulostani.
Sanoin kyllä palaverissa omalle hoitajalle että kerro nyt miten huonossa kunnossa olin tullessani. Kun olin lääkkeistä niin sekasin että kusin pitkin käytäviä. Menin toisten huoneeseen yöllä eivät saaneet minua väännettyä vissiiin sänkyynkään. Olisi nyt omahoitaja kertonut V.T ryssälääkärille tilanteen silloin tullessa. Nyt olin ihan tyytyväinen sen hetkiseen lääkitykseeni mutta nyt muuttivat lääkitystäni. Eikä muuten kun hoitajien raporttejen perusteella. Lääkärimme ei ole voinut tehdä omaa diagnoosiaan kun emme ole keskustelleet paljonkaan.
Omahoitaja on niin dorka ei sille mene mikään jakeluun mitä sille puhun, ja myöntää se itsekkin ettei se tajua juttujani. Sääli mutta totta ei vaan kaikki tajua mitä niille puhuu ja minunkaan fiiliksiäni. Sillä fiiliksillähän ihminen menee ei voi zompina kulkea mitä nämä hoitohenkilökunta varmaan yrittää.
Tuli lääkemuutokset täysin hoitajien raporttejen mukaan epäilen että omahoitaja on ollut asialla. Helvetti jos jonkun Ryssälääkärin kanssa juttelen muutaman minuutin ei siinä toisesta tiedä kyllä yhtään mitään eikä luulisi että tekee se silloin lääkemuutoksia. Kun vaatii se potilaan ja hoitavan lääkärin yhteistyötä ja kanssakäymistä että vähän saa toisesta selvän ja pääsee samalle aaltopituudella. Eli kysynpä vaan mikä on täälläkin Kellokosken sairaalassa hoitometodi. Ettei lääkäri ja niin sanottu potilas juttele kahdestaan. Miten voi joku välikappale hoitaja päästä potilaan pään sisään niin sanotusti
Kumma kun äsken puhuin täällä hetken olleesta mustasta nuoresta pojasta kuka huseerasi kaiken aikaa sekopäänä. Ja sanoin tälle hoitajalle miksette panneet sitä mustaa poikaa kuriin. Kun nuori tyttöpotilaskin meni ihan sekasin kun tumma poika käänteli telkkaa mihin sitä huvitti muista välittämättä. Hakkasi nuori nainen kasvojaan sekasena hoitajat eivät mitään kantaa ottaneet. Minä fiksuna huomasin heti että tyttö alkoi sekoilemaan tumman pojan takia.
Ei tuntunut musta poika edes syöneen lääkkeitä miksi lie sitten oli täällä hoidossa, oliko sitten mielentilassa sitä en saanut selville, sekopää se oli kumminkin kun pireissään olisi ollut kun vauhtia oli sillä niin paljon.
Kummia ovat hoitajatkin olevinaan jotain fiksujakin tekemällä raporttejaan mitkä kyllä luen kaikki heiltä. Eivät salaa saa selkämme takana kirjoitella paskaa meiksistäkään. Oli päätalolla kerran vanha mies keneltä tuli isopaska käytävälle. Hoitajat sanoivat vaan että heillä alkoikin nyt kahvitunti ja lähtivät he vetämään hullujen seisoessa paskaläjän ympärillä.
Minä vedin papan tuolissa suihkuun ja pesin siellä sen letkulla. Sanoikin pappa että saat häneltä Kai kaikki ja haenko hänelle nauhoja Järvenpäästä, kun on sinulla vapaakävelyt. Arvasin heti papan touhut nauhotti se salaa henkilökunnan juttuja. No annas olla toin papalle nauhoja mutta kumma vaan oli ne henkilökunta saanut käsiinsä ja pyysivät he paniikissa vetämään nauhat yli. Ajattelin että vedän kun olivat hoitajat jo saaneet nauhat käsiinsä.
Kyllä on perkele jos ei meikäläiset saa tietää mitä paskaa meistä pölkkypää hoitajat kirjoittavat. Kuuluu meille saada raporttinsa lukea läpi ei saa olla ne mitään salaisuuksia meidän päänmenoksi.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti