perjantai 3. toukokuuta 2019

Nukkuen katkonaisesti kusella käyden usein, aamusta toimintaa fysioterabeutti ja siitä kauppa reissu .

Heräsin kuselle yöllä muutamat kerrat muuten nukuin melko hyvin, aamusta heräten aamulääkkeille ja siitä kahdeksalta aamukokoukseen ja aamupalalle.

Oli minulla Fysioterabetti kello yhdeksän ja siitä kauppa kello 10,15 kun Eki tuli silloin hommiin, muuten on kauppa kello 10 mutta nyt siirtyi hiukan. Hieroi Fysioterabeutti selkääni on nyt selkäsärky mennyt ohi pinne on mikä uskoin sen olleen  nyt sulanut selästäni.

Puhuvat lihas pinteestä sekö sitten selässäni oli, painoiko sitten jotain hermoa ,vai mikä oli kun niin pitkään oli pahuksen kipeä selkäni. Toivotaan nyt ettei tule enään kipeäksi selkäni, aloitan huomenna punttisalikäynnit aktiivisesti sillä olen saanut ennenkin pidettyä selkäni kunnossa.

Kunnon treenillä pysyy selkäni hyvänä aina ennen on pysynyt ja uskon että nytkin jatkossa pysyy se hyvänä. Vedän heti huomenna säkkitreeniä salilla käsin ja kenkää säkille antaen, on kuntonyrkkeily niin tehokasta ja hyväksi kropalle.

Kauppaan meni taas aika paljon rahaa melkein 30 euroa, pari kassillista sain ruokaa hunaja oli kallista. Noin 5 euroa ostin myös pari energiajuomaa, leipää, kinkkua, juustoa, soijamaitoa, rasvaa sekä irtokarkkipussin lisäksi ostin kolme omenaa ja banaaneja muutamat. Niillä pitääkin pärjätä pitkään, kun en tiedä koska taas tulee hoitomaksu taloon.

On minulla osastotyönä ensiviikolla sihteerin hommat onneksi, on se helppo homma.

Alkoi minulla allergialääke histamiini, vaikkei noilla mitään vaikutusta olekkaan vointiini. Jos toi hunaja nyt auttaisi minua täytyy nyt sitä syödä. Ostin kotimaista hunajaa jos se auttaisi parhaiten, jos nyt on hunajassa taikaa allergiaan. Olen kumminkin syönyt koko ajan hunajaa kun on allergiani ollut aika hyvin kurissa kuusi seitsemän vuotta.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Aikaisin nukkumaan rullatuoli kaveri kävi illalla ympäri juovuksissa ovellani, en sisään päästänyt sitä käskin poistumaan sen. Heräten yöllä mutta nukkuen unia nähden mutta melko hyvin kello 5.15 asti.

Nyt hyvin levänneenä hyvä ettei minua enempää häiritty illasta, kun on aamusta kello 10 terveysasemalla seniori ohjaajan ja sossun tapaamine...