Nukuin aamun ruokailuun asti oli broileri kastike muussilla. Olin kahden vaiheilla lähdenkö salille, mutta hyvä että menin allergia toki vei tehoja aika paljon. Tehtiin penkkiä ekaksi säkin hakkuun lomassa vedin tiukkoja iskuja ja monoa säkkiin. Sai lämmöt siinä päälle tiukoilla monoilla ja iskuilla.
Tein sen jälkeen levityksiä käsipainoilla sekä olkapäitä käsipainoilla muutamat sarjat. Sitten tein vatsaa jalkojen nostoa telineessä. Kerran sarjat jalkaprässillä, pojat käskivät olemaan varovaisia kun oli paljon rautaa siinä. Sanoin että prässillä voi vetää isoilllakin. Eikä ne minulle niin isot olleet, kerroin toki polvirikostani mikä fudiksessa oli mennyt.
Seuraavalla kerralla pitääkin ottaa treenit tosissaan tehoja kunnolla ulos. Pitäisi tehdä oikea ohjelma minkä mukaan tekisin treenejä. Tulisi sillä paremmin tehtyä treenit ja tehokkaammin, kun ohjelman mukaan tulisi tehtyä treenit.
Olen tehnyt ohjelmia linnoissa on kolmea kehotyyppejä Ectomorph, Mesomorphit, Endomorph.
Hoikkaraajaiset, keskiverto vartalo ja lihaksikas ryhmä suunnilleen noin ja pitää heille olla vähän erilaisia treeniohjelmiakin. Minä ainakin olen tehnyt erilaisia ohjelmia heille.
Saa nyt nähdä riittikö tutulleni anteeksi pyyntö teksteistäni, kyllä mietin panenko sen menemään Blogiini mutta kun en tuttuni nimeä ole maininnut laitoin tekstin menemään minkä vedin yhden tekstin sieltä pois. Mutta veti se siitäkin herneen nenäänsä. Vaikka kovasti se selitti talon minulle vääryyden tehneenä kun sananvapauttani rajoittivat, viemällä koneeni ja nettiyhteyteni kuukaudeksi. Pääsin talon koneella valvotusti nettiin sillä ei Googleen eikä Facebookiin päässyt ollenkaan

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti