En muuta muista unestani mutta oli taas niin todentuntuinen uni että uuniin vaan jengiä ja tosiaan niskalaukauksella hautaan menivät toiset. Käskystäni näin tapahtui ja maailma puhdistui.
Kai siinä pahapäitä olin hoitamassa pois maanpäältä ja tein maailmassa puhdistusta. Sillähän tulisi parempi maailma kun saisi poistettua sekopäät pahantekijät maanpäältä.
Sanoi kerran kokouksessa H potilas että olisi hänen meetvurstia viety jääkaapista ja kymppi huoneesta. No asia jäi siihen mutta tänään tuli S,P potilas huoneeseeni sanoi se että olisi H sanonut että minä olisin vienyt siltä sen kympin. Helvetti onkin ollut pitkään rauhallista osastolla arvasin kun tuli potilas S,P osastolle että tulee siitä hankauluuksia. No menin yhteiseen tilaan oli potilaat H ja S,P tilassa hyvä niin sanoin potilas H:Le että onko se puhunut että minä vein sen kympin.
Sanoi kaveri ettei ole se tommoisia puhunut alkoi S,P kovasti selittämään ettei hän semmoista ole tarkoittanut. Sanoin H potilaalle että sanottiin sellaisia sellirosvoiksi ketkä toisten sellistä olisivat uskaltaneet viedä mitään.
Ja minun aikanani ei ollut koskaan sellirosvoja. Ihmettelen miten potilas S,P uskaltaa tollaisia tulla minulle puhumaan. Mutta se sekopää onkin lusinut Riihimäen keskusvankilassa palikka osastolla eli Psykiatrisella osastolla.
Kumma kun uskaltaa tulla tuommoisia puhumaan S,P kun ikänsä sekin on lusinut ,ihan kun pahaa verta haluaisi se osastolle muihin potilaisiin.
Minä olen niin herkkä ottamaan tuollaisista itseeni kun en paha ole koskettaa vaan tollaiset asiat kovasti minua. H on riski punttimies ihme että siltä joku olisi edes uskaltanut viedä mitään. Epäilen koko kympin vientiä, sen huoneessa olevasta takin taskusta. Voihan se olla että on se hävittänyt kymppinsä johonkin muualle.
No täytyy nyt yrittää nollata tilanne jää vaan monesti monenkin mieleen tollaiset syytökset ja puheet mitä S,P puhui. Todella kaveri on sairas päästään omalaatuinen tapaus kaikenkaikkiaan.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti