torstai 27. kesäkuuta 2019

Eilen illasta nukkumaan noin kello 22 aikoihin heräillen yöstä muutaman kerran mutta melko hyvin nukkuen kello 4,30 asti.

Menin tosiaan nukkumaan noin kello 22 illalla heräsin kummasti kello 23,45 hetkeksi pystyyn luulin että oli jo aamu. Menin nukkumaan uudestaan ja heräsin 1,45 unia nähden, siitä taas nukkumaan ja heräsin kello 3,25 kusihätään ja uniin. Siitä vielä nukkumaan ja herätys kello 4,30 ja jäin jo pystyyn vaikka oli katkonaista uneni nukuin sikeästi sen minkä nukuin. Ja nyt melko hyvin levänneenä toki ajattelin mennä aamuaskareiden jälkeen vielä hetkeksi nukkumaan. Niin kun eilen aamusta nukuin noin kaksituntia mitkä teki hyvää pääsin kovasta päänsärystä eroon. Toki ulkoilukin auttoi päänsärkyyn kun kävin kylillä kahvilassa ja kaupoissa. Otin myös eilen kaksi pamol särkylääkettä tonnin yhteensä kyllä kai nekin auttoivat päänsärkyyni.

Tänään menenkin kylän apteekkiin minkä Suomalais Venäläinen A potilas minulle ehdotti laseja katsomaan S potilaan rikkomien tilalle. Luulisi että apteekista löytyisi laseja uskon niin. On minulla kakkoslasit hiukan rimpulat mutta kyllä näilläkin pärjää.

Kummasti nyt alkoi väsyttämään kun aamujoutaa ja muita alkaa heräilemään, ihan kun tarttuisi muiden väsymys minuun. Sama kun Hiidenpellossa olin aamusta huoneessani ihan skarpissa kunnossa, mutta aina kun menin aamupalalle ruokapöytään alkoi haukotuttamaan ja väsymys iski.

Helvetti kun lähdin koko Hiidenpellosta Selkiin Samarian asuntoon kun siellä Samariassa se juoppohullu Antti kokki oli ja toki kiinteistöt olikin selkissä myynnissä mistä eivät minulle ilmoittaneet mitään. Mikä oli väärin Venäläiseltä Talonmies Andreilta kun hakivat kokin kanssa minulta nimeä vuokrasopimukseen Hiidenpellosta. Olisi venäläisen pitänyt kertoa ettei ole samaria raitis taloa ja talot myynnissä. Onhan vuokrasopimus lakisääteinen asia kun siellä luki että on raitis talo. En puhuisi näistä asioista mutta kun järjestivät minulle tämän kidutusreissun ekaksi Jorvin kellariin kidutettavaksi ja mikä jatkui täällä kellokoskellakin osasto kympillä ekaksi pitäen minut niin kovissa lääkkeissä etten meinannut pystyssä pysyä kusin mihin sattui ja menin toisten huoneisiin yöllä. Ja sama kiduttamiseni jatkui täällä osasto 30 samanlaisissa lääkkeissä pitäen. Ja minä en ollut syönyt pitkään aikaan lääkkeitä.

Lopetettiin ne jo aikoinaan Kellokosken ylilääkärin N,R kanssa. Ihmettelen miten nyt sama lääkäri suostuu myrkyttämiseeni kun tilanteeni on ihan sama kun aikoinaan kun olin illman lääkkeitä. Kun minä en tarvitse myrkky lääkkeitä mistä todella sairastuu on niissä niin kauheat sivuoireet. Voi niistä tulla vaikka mitä sairauksia. Enkä pidä itseäni mielenvikaisena olen vaan herkkä Alkoholisti.


Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Päivä mennyt mukavasti pihalla oli porukalla kahvi ja pulla tarjoilu. Minäkin sain vaikka ilkimys varmaan olenkin kun ryyppäsin mitä pyydän anteeksi mutta herkkänä retkahdan helposti.

Olen pyytänyt talon väeltä anteeksi mutta toiset eivät tunnu antavan, näin kuulin ihmisiltä. En vaan ymmärrä mitä pahaa olen tehnyt heille, ...