perjantai 21. kesäkuuta 2019

Tarinoita tälle illalle oli ruoka päivällä Barbegue possua iltapäivä ruoka oli kinkkupasta.

Meni tämäkin päivä siinä lusiessa en ulkona käynytkään tänään vaikka meinasin mennä kylille baariin limulle ja jädelle. Oli ruoka kello 12 Barbegue possua oli se hyvää jälkiruokana oli suklaa mousse. Iltapäivä ruokana oli kinkkupasta se ei maistunut minulle oikein, jälkiruoka oli hyvää piirakkaa.

Kaverin kanssa ollaan vänkätty oli se käynyt tänään Isovanhempiensa haudalla aamusta kello 8, oli kuulemma sillä ollut kahvit mukana. Hienoa että muistaa isovanhempiaan kukkasilla mitä oli vienyt haudalle.

On huono olo ollut minulla koko päivän varmaan aikanen herätykseni taas tekee huonon olon. Otin A hoitajalta yhden Pamol särkylääkkeen jos se vähän olisi olooni auttanut. Nyt käyn kohta nukkumaan ajoissa jos saisi vielä nukuttua aamuun asti tekisi se hyvää minulle.

Kun ei toi riitä vaikka menen nukkumaan ajoissa ja nukun normitunnit jos herään kumminkin aikasin olen silloin väsynyt koko päivän, ja ikäänkun kipeä. Olisi toi aamuun asti nukkuminen niin tärkeää, kun yhteen aikaan heräsin aina kahdelta ja siitä vielä nukkumaan ja herätykseni kello neljä. Nyt nukuin tänä aamuna kello 4,30 eli vähän pitempään.

Nyt yritän nukkua aamuun asti vaikka kello kuuteen herätykseen aamunavaukseen. Huomenna onkin sitten meillä grillausta päivällä pihvejä, makkaraa, nakkeja, salaattia, valkosipulipatonkia maissia. On monenlaista meillä grillissä juomaakin on vissiin limua. Mukava että on jotain ohjelmaa meillä alkaakin aika käymään minulla pitkäksi, kun en kylilläkään ole jaksanut käydä jatkuvasti.

Pitää taas alkaa käymään kylillä Baareissa vähän ahkerammin ettei käy aika niin pitkäksi. Voisi käydä jokupäivä Sheriffissä syömässä olisihan se vaihtelua tähän ankeuteen. Kyllä tästä pitäisi jo omilleen päästä omaan asuntoon olisi se kun luojanlykky. Saisi maistella konjakkia aina kun huvittaisi. Saisi vaan semmoisen kämpän missä olisi rauha asua vaikka loppuelämänsä saisi viettää eläkepäiviä. Jostain rauhan paikasta missä ei juoppoja olisi eikä nistejä sekopäitä.

Katsotaan nyt miten kauan täällä menee kyllä niin vituttaa kun en jaksanut niin kauaa Selkissä Samarian talossa olla että olisin saanut toisen paikan raittiin vaikka Porvoon yksiköstä. Kypsyin vaan Samarian talossa asuvaan Pisara yhteisön juoppohulluun kokki Anttiin. Lukekaa olen kirjoitellut siitäkin tarinaa miten rasittivat minua monella tavalla Samarian talossa.

Miten jouduin juopon kokki Antin takia kidutettavaksi Jorviin lohjan putkasta on sekin auki kenen käskystä Jorviin heittivät kellariin kidutettavaksi. Mikä jatkui vielä täällä Kellokoskellakin osastolla 10 pitäen niin kovissa lääkkeissä että olin täysin sekasin. Jatkui se vielä osastolla 30 täälläkin kusin pitkin käytäviä, menin toisten huoneisiin yöllä.

Pitivät niin kovissa lääkkeissä miksi sadistit tekivät niin kysynpä vaan. Kun en ollut syönyt pitkään aikaan lääkkeitä miksi hirveät myrkyt sadistit löivät minulle. Mengelen saatanat Kapo hoitajineen sadisteja pitää niiden olla kun myrkyttävät ihmisiä.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Päivä mennyt mukavasti jumittaen huomenna onneksi tulee takuueläke. Alkaa elämä taas kun vähän rahaa saan menee vaan maksuihin rahojani. Vuokraan pitää nyt paneutua on niitä kolme pystyssä.

Ihmettelen miten voi olla vuokria rästissä, kun olen sitä mukaan maksanut kun vuokria on tullut. Sekoitti vähän kun tehtiin vuokrasopimus ma...