lauantai 20. heinäkuuta 2019

Jäi punttisali minulta tänään, kun niin väsynyt olin etten jaksanut lähteä salille. Sellijumppaa täytyy tehdä viellä tänään. Pitkältä hupituomioltani tarinaa miten minulle järjestettiin vuosien kidutus.

Yritin nukkua ennen salia mikä oli kello 14 maissa muttei uni tullut siksi en salille mennyt mikä kyllä vähän harmitti kyllä olisin jaksanut treenata väsyneenäkin kyllä sitä siinä piristyy. Mutta jätin nyt väliin tälläkertaa menen sitten keskiviikkona osaston vuorolla sekä torstaina liikuntahallin järjestämällä vuorolla. Paikkaa ne sitten minun kahdenkerran väliin jättöäni. Hyvä että pääsee nyt kolmekertaa viikossa salille kehittää se paremmin kun aikasempi kaksikertaa.

Varmaan toi Mengelen ryssä V,T nostama lääkityskin Kapo hoitajiensa raporteilla menemällä tekee huonon olon minulle ja vaikuttaa lääkitys nukkumiseen, kun on uuden lääkityksen aikana uneni olleet oudot nukahdan kyllä hyvin ja aikasinkin mutta sitten herään keskelläyötä.

KYLLÄ NIIN PYHÄÄ VIHAA TUNNUN TÄTÄ HENKILÖKUNTAA KOHTAAN MINUA MYRKYTTÄMÄLLÄ. En lääkkeitä tarvitse en linnoissakaan ole koskaan lääkkeitä syönyt ja ollut pomona seutulan kentän työmaallakin urheiluvetäjänäkin. Pitkällä hupituomiollani myrkyttivät minua sain kahdeksanvuotta hupia maksakirroosiin kuolevasta kaveristani.

Emme saaneet apua paikalle Venäläisen kaverini Vadiminkaan kanssa. Olivat vissiin sanoneet hälytyskeskuksesta minulle että työnnä vaan viinaa kaveriisi ja Vadimille sanoneet että opettele Suomen kieli. Jos olisivat heti tulleet olisi kaveri ollut pelastettavissa mutta kun eivät yhtään muutenkaan välittäneet niin sanotusta uhristani.

Soitin sille lanssin viikko ennen tätä tapahtunutta kun oli kaverini polvi kun potkupallo kun oli kaatunut pahasti rappusissaan. Eivät meinanneet viedä kaveriani sairaalaan oli minua asilasta vihaava Juffa Hiltusen Esakin kun pikkupoika kun hermotustuin lanssille että viette kaverimme Jarin sairaalaan. No veivät kun suutuin niille ja pakotin viemään.

Jäin jarin kämpille Esa häipyi johonkin illalla myöhään joku koputtaa oveen oli siellä Jari itku silmässä. Kertoi se että olivat hänet passittaneet helvettiin sairaalasta kipellä polvella oli se juuri ehtinyt viimeseen junaan ontuen ja joutunut pummilla tulemaan keravalle. Eli miettikää nyt vähän miten saatanat tapettavat ovat minua kiduttaneet. Pitäisi jo alkaa iskemään ja kostamaan kaikille.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Päivä mennyt mukavasti jumittaen huomenna onneksi tulee takuueläke. Alkaa elämä taas kun vähän rahaa saan menee vaan maksuihin rahojani. Vuokraan pitää nyt paneutua on niitä kolme pystyssä.

Ihmettelen miten voi olla vuokria rästissä, kun olen sitä mukaan maksanut kun vuokria on tullut. Sekoitti vähän kun tehtiin vuokrasopimus ma...