Aikasin nukkumaan kello 19,30 heräten kello 00,10 kuselle oli yökkö juuri kierrolla samaan aikaan. Menin vielä nukkumaan kun on minulla venäläisen lääkärin V,T kanssa keskustelu kello 10 aamulla. Heräsin kello 2,58 yöllä menin pesemään kasvoni kylmällä vedellä, join myös vettä ja söin yhden omenan yöllä. Nousin sängystä kun olin nukkunut hyvin mitä nyt parikertaa heräsin yöllä.
Huomasin meidän puolen vessan ovenkahvan olevan ihan löysällä. Täytyy aamulla sanoa henkilökunnalle asiasta. Että ovat huoltomieheen yhteydessä ettei lähde kahva irti ja joku jää jumiin vessaan.
Kielokodossa olleessani olin isossa kaupassa Tikkurilassa jäin jumiin vessaan ovi ei auennut monotin lukon rikki ovesta ja pääsin pois vessasta. Jotain jengiä oli oven ulkopuolella katselivat pitkään supermonoani. Kun meinasi ovi lähteä saranoiltaan kun kenkäni annoin puhua.
Meinasin avata koneeni aikasin ja alkaa blogiani kirjoittelemaan mutten viitsinyt kun on yökkönä A hoitaja. Ikävää kun en voi täällä laittaa blogiini nimiä kun kerran ottivatkin koneeni pois kun sanoivat että olisin haukkunut hoitajia nimillä. Sain koneeni takasin kun valitin Hallinto-Oikeuteen ja Valviraan sekä Potilasasiamiehelle.
Nyt lähden keittiölle minttuteelle ja hunajalla syön myös yhden makkara juustoleivän. On minulla Venäläisen Lääkäri V, T kanssa keskustelu tänään kello 10. Sen jälkeen meillä on kaverini vaimon kanssa tapaaminen kylillä mennään ehkä syömään johonkin. Katsotaan nyt tekisi mieli lääkekonjakkini myös ottaa niin paljon vituttaa tämä touhu juoppohullun Selkin Samaria Pisaran aiheuttama kidutusreissuni.
Miksei viranomaiset tee mitään sille firmalle kun sekopää kokki Antti Rasinkangas häiritsi viranomaisia kaiken aikaa ja minua häiriten. Kummallista oli siellä Selkin Samaria Pisarassa touhu. Mutta Pisaran johtaja Pekka Vauromaa Antin pomo onkin Pappi joidenkin sekopäitten mielestä siksi varmaan Antti turvassa oli ja sai sekoilla Samarian talossa niin paljon kun sitä huvitti. Luulisi että hyvät ihmiset tommoista Samarian taloa ihmettelevät.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti