Olen tehnyt kaverissa käännytystyötä monta vuotta yksi inhimmillinen meili moneen vuoteen siltä tuli. Kun puhuin illasta että olisiko isämme vaihtuneet kun minä tulin sen Isän kanssa hyvin toimeen ja kaveri tuli minun Isäni kanssa, vähän kaveri hermostui ettei hänen Äitinsä huora ole.
Kumma vaan kun oli kaveri nähnyt kuolleesta Äidistään unta yöllä. Tuli siltä aamusta ainoa inhimillinen meili kun erimieheltä kysyinkin siltä että oliko JUMALA SITÄ KOSKETTANUT YÖLLÄ. Mutta sitten jatkui sama paska seuraavissa meileissä.
On tuttuni niin tunteeton kylmä ihmine. Mutta täytyyhän sekin ymmärtää kun Isänsä siitä Pami kaverin teki onko se nyt 35 vuotta syönyt Diabameja ja siihen muut myrkyt päälle. Ja minulle viitsii kaveri vittuilla että olisin sairas minulla työnnetään väkisin lääkkeitä sadistit Mengele lääkärit sadistisine hoitajineen.
Kaveri osaa sadistisen piilovittuilun psykoa skitsoa maniaa selittää sadisti minulle kaikenaikaa.
Minun älyäni tuttuni kyseenalaistaa kaikenaikaa ja itsensä korottaa että hän on fiksu ja viisas hyvin duuneja tehnyt omia firmoja ollut. Minun pääni tutkittiin Hyvinkäällä testeissä uudesti koulutettavaksi Haikon kartanoon Kauppaneuvos Satu Tiivolan ja tyttärensä Katariina Vuoriston hallinnoimaan kartanoon.
Olisi siellä ollut hierojan koulutus mikä tyssäsi muistaakseni pyttyläisen lyömään Rauhankyyhky tatuiontiini ranteessani Huittisten varavankilassa löivät kyyhkyn ranteeseeni olisi pitänyt olla Huittisten varavankilassa 21 vuotta minä olin vissiin 17 vuotias. Yhden homon Kolhon panin siellä kuriin. Siitäkin on paljon minulla juttua lukekaa miten homo kärsi. Juoksin uudestikoulutukseen parhaan mäkitestituloksen allergiasairaalaan mäkitestin ja puhalsin mittarit niin pohjaan että joutuivat jatkamaan listoja teipillä.
Perustin kolmosantennihuollon ja on vieläkin noita asentamiani laajakaistaantenneja joka toisessa torpassa. Ja kaverini pitää itseään älykkäänä, meni silä sähköt poikki sai kaveriltaan rahat sähköön selitti se surffaavansa netissä jollain liittymällä mitä ei voi maksaa ruokaan ei ole sillä ääliöllä rahaa.
Sillä ei ole kun tuulenhuuhtoma perse ei omaa asuntoa ei himoitsemaansa harlikkaa ei autoa ei vaimoa eikä edes tuhkamunalla lapsia. Kehuu sekopää vielä elävänsä yli varojensa velkakierteessä on kaveri aina kuun lopussa perseauki kehuu syövänsä uuniperunaa voilla ja suolalla ja se on siitä hyvää.
Eli miettikää minkä kanssa olen joutunut työskentelemään. Jätkä on täysi nolla ja viitsii minulle vittuilla ja tyhmäksi haukkua ja sairaaksi. Minä sentään olen ollut linnoissa ykkösmies Seutulassakin monta tuomioa pidin pojat kurissa ja herran nuhteessa urheiluvetäjän tittelilläkin. Sama Riihimäen keskusvankilassa olin Kenkä Kerava ainoa fudis minulla talossa.
Olin vankiohjaajan tittelillä sielläkin. Kuritushuone tuomionkin lusineena ja pitää minun tollaista saatanaa kuunnella kun tuttuni on. Aloin siinä tekemään käännytystyötäni mutta kaikki turhaan sairas on päästään kaveri pahasti. Tykkäsin kaverin Isästä kenen kanssa olimme kaupassa nuorena töissä mutta kauas on omena puusta pudonnut.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Aikaisin nukkumaan rullatuoli kaveri kävi illalla ympäri juovuksissa ovellani, en sisään päästänyt sitä käskin poistumaan sen. Heräten yöllä mutta nukkuen unia nähden mutta melko hyvin kello 5.15 asti.
Nyt hyvin levänneenä hyvä ettei minua enempää häiritty illasta, kun on aamusta kello 10 terveysasemalla seniori ohjaajan ja sossun tapaamine...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti