perjantai 20. syyskuuta 2019

Aamu tuli ja lääkkeet aamupala ja kokous. Muutto omaan kämppään mikä oli kun luojanlykky.

Oli vitamiinit ja Lito myrkky 600 milliä minulla sen olisin jättänyt pois mutta kun pakottaa sadistit sen ottamaaan. Kipeä taas ollut koko päivän piti särkylääke ottaa taas kerran. Varmaan lääkkeistä johtuvaa kokonaisvaltainen huonoolo.

Kävin kanttinissa aamusta ostin yhden energiajuoman jäätelön ja juustosnagseja pussin. Pääsin muuttamaan nuoren kaverin huoneeseen lähti se juuri siviiliin. Kyllä on luojanlykky että pääsin omilleni kun edellis kämpän  uusi kämppis alkoi pullistelemaan ettei kuuntele radioani.

Annoin nöössipojalle periksi enkä radioa päällä pitänyt. On kyllä perkele että tämmöinen konna ja joudun jollekkin sekopää nöössipojalle periksi antamaan. On kyllä elämänkerrat sekasin että joku saatanan kakara pullistelee vanhanliiton konnalle. Ajattelin vaan kaverin olevan sillälailla sekasin ettei kestäse radioa kuunnella.

Nyt lähden keittiölle alkaa meidän ruokaaika kohta tulisi nyt jotain hyvää ruokaa sianlihaton ja kalaton minulle. En saastasta sikaa syö ja kalalle olen allerginen, olen sikaakin syönyt olosuhteiden pakosta. Nykyään en sitä syö enkä pystyisi syömään.


Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...