tiistai 17. syyskuuta 2019

Aamuaskareet verenpaineenmittaus sekä aamukokokous. Tutkivasta Journalismistani tarinaa.

Hiljasuus loppui kello 6 pääsin nessille hunajalla. Oli aamulääkkeet Litoa 600 milliä sekä hyväksymäni verenohennukseen Primaspan sekä monivitamiini ja vitaepro.

Oli minulla myös verenpainemittaus mitkä oli hyvät pulssikin oli laskenut 64 mikä on aika hyvä. Parhaimmillaan on pulssini ollut 52 mikä on erittäin hyvä, treenarin pulssi.

Oli aamupala ja aamukokous tänään en energiajuomaa juokkaan kun eilen illasta oli huono olo ja paineet koholla sekä pulssi kova. Join eilen kaksi pulloa energiajuomaa ennen verenpainenmittausta join yhden energiajuoman. Oli nukkumaan mennessä erittäin huono olo minulla, oli vaikea alkaa nukkumaan illasta.

Tänään onkin kuulemma punttisali kello 10,15 onkin tullut minulle taukoa salilta. Nyt alan käymään salilla ahkerammin että saan vähän bodia kroppaani. Pitää tehoja saada ulos taas pikkuhiljaa, penkki minulla satakiloa onkin on sekin tippunut kun en pitkään aikaa sitä ole tehnyt. En ole kyllä koskaan mikään penkkimies ollut. Mutta on minulle 200 kilon penkkimiehet hävinneet metrejä kuulassa keihäässä ja juoksussa hävinneet. Olen niin muita lajeja harrastanut kun punttia.

Ajoin Enduroa sekä Crossia siinä sai kroppa voimaa ei tarvinnut silloin puntilla käydä, tuli siinä kokonaisvaltainen treeni tehtyä radoilla.

Toivotaan nyt että menisi läpi vapaaehtoinen lääkkeetön hoito olisi se eteenpäin menoa. Koskaan en anteeksi anna tätäkään kidutusreissuani mikä alkoi Jorvissa ja jatkuu täällä Kellokoskella vieläkin pakkohoidoissa ja pakkolääkityksissä pitäen.

Kostan varmuudella kaikkille kiduttajilleni rankemmalla tavalla vuosien saatossa kokemani kidutukset. Niin hirveitä kokeneena monessakin paikassa. Lukekaa Blogeistani on siellä hurjaa tarinaa monestakin hoitopaikasta. Miten minua on niissä rääkätty.

Tutkivaa Journalismiani tehneenä monesta paikasta vuosien mittaan. Paljastaen monia paikkoja missä vääryyttä on tehty.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...