tiistai 10. syyskuuta 2019

Aamulääke myrkyt aamupala sekä aamukokous. KYTTIEN TOIMINNASTA MINULLE PASKAA TEHDEN JA KARMAN LAISTA..

Tuli kello niin paljon että oli aamumyrkyt minulla Lito 600 milliä sitä myrkkyä. Lisäksi meni hyväksymäni Primaspan verenohnennukseen sekä monivitamiini sekä ravintolisä Vitaepro. Noita hullun lääkkeitä työntävät saastat sadistit minuun väkisin.

Ja vielä saatana ryssälääkärin määräämänä, ajatelkaa minäkin sotaveteraani Infalidin pojanpoika ja ryssät minua myrkyttää. Saatana ihmettelen vaan kun tekee sitä suomalaisten hoitajien kanssa ja raporteilla. Missä siis perkele mennään. Miksei se saatanan piipittäjä Putinin lipoja Niinistön pelle tee mitään asioiden eteen. Kävin sen mailla kultarannassa olisin pannut äijän koville jos se olisi ollut siellä.

Miten kytätkin Kyytinen pani minut selvinpäin putkaan naiseni ja perin kaverin kanssa kaupasta tullessamme. Hakkasi joku pidätyssellinsä ovea pitkään ennenkun tuikkasi sellinsä tuleen. Minut päästettiin viimesenä savun täyttämästä putkasta pois.

Eli miettikää kyttien toimintaa sama kun veti minut joku äijä rosikseen ja vaati minulta miljoonan korvauksia että olisi se saanut minun aiheuttamana aivovamman naistuomari sanoi miten voitte kaille vaatiaa tuomoita kun teidät oli poliisit pesäpallomailalla pysäyttänyt kun olitte nyrkkeilijä ja riuhunut taksikopilla.

Se on karmanlaki kun kyttiäkin ammutaan miettikää nyt sitäkin nuorta naispoliisia ketä ampui se nuori kaveri Hyvinkäällä vatsaan. Ja nyt oli Porvoon ampumiset ja kaverini Riihimäen keskusvankilan ajoilta ampui Tauno Pasanen neljä poliisia pihtiputaalla.

Niihin aikoihin säälin niitä poliiseja ja mietin että olisi Tauno voinut ampua itsensä viinapirun ehkä sitä riivatessa. Mutta muistin keravan kyttiksen tulipalossa Köyliön paloja. Voitte vaan miettiä mitä minä mietin kivisten seinien ja metallioven takana putka savua täynnä.

Syyttä vielä putkaan joutuen selvinpäin. Näin Hyrylän alamaailmaa kertoi he että Kyytinen käveli siellä viinakassin kanssa, ja poltti kuulemma Isänsäkin nauroin että paniko senkin selvinpäin putkaan tuleen. Nauroi pojat että poltti se Isänsä rattijuoppoudesta.

Tavoittelin Hevosnaama Kyytistä Tuusulasta olisin vähän Hevosnaamaa puhuttanut. Toivotaan ettei se tee porukoineen polttoitsemurhaa

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Päivä mennyt mukavasti jumittaen huomenna onneksi tulee takuueläke. Alkaa elämä taas kun vähän rahaa saan menee vaan maksuihin rahojani. Vuokraan pitää nyt paneutua on niitä kolme pystyssä.

Ihmettelen miten voi olla vuokria rästissä, kun olen sitä mukaan maksanut kun vuokria on tullut. Sekoitti vähän kun tehtiin vuokrasopimus ma...