Heräsin yöllä kello 00,55 päänsärkyyn hain yököltä tonnin särkylääkkeeen. Kerroin myös Attendon tarinan kuinka paineeni siellä hakkasi pilviin kun työnnettiin syliini Nikinmäen Attendossa mätänevä Fisteli potilas.
Soitin Korsoon tervariin missä oli uskovainen hoitaja sanoi se heti puhelimessa että olen uskon mies sanoin olleeni linnan uskossa aina. Menin Korsoon mittasi se paineeni ennen ja jälkeen mätänevän poislähdön. Kummasti paineeni mormalisoitui mätänevän lähdettyä talosta paineeni hakkasi Attendossa yli 200. Kumma kun juuri silloin johtaja Auli Höfström halusi minusta tehdä hoitotestamentin. Sanoi Korson hoitaja tuntevansa entisen NBK johtajan Lauri Late Johanssoninkin. Kumma kun yöllä jutellessani lääkekanslian hoitajan kanssa tuli siihen toinen hoitaja selittämään etten saa puhua. Sanoin haaskalle että vittuako se sille kuuluu mitä puhun ja kenelle.
Kumma kun se akka otti paljastuksieni jälkeen lopputilin Attendon paikasta. Lukekaa myös tarinoitani siitäkin hirviö Jammu Siltavuoren pilaamasta Reijosta ketä auttelin Attendossa saunotin Reijo ressukkaa kuka oli juonut itsensä Rullaattoriin.
Tilasivat tullessani katsomasta kuolevaa kaveriani Blomeruksen Mattia Keravalta minulle ambulanssin ja poliisit Attendoon juuri kun olin Reijolle kahvia kiettämässä. Veivät minut sadistit kellariin Peijakseen raudoissa. Reijon tyttö tehnyt itsemurhan ja pienelle tehty pahaa.
Eli miettikää nyt näitä saatanan sadisteja mitä minulle on tehty. Miksette hyvät ihmiset tee mitään ja iske näihin paikkoihin mitä olen paljastanut.
Nytkään en saa apua mistään kun kiduttavat minua Kellokoski Ohkolassa pakkohoidossa ja pakkolääkityksissä myrkkylääke Litoa ja risperdinonia työntää ryssälääkärit minuun. Ryssälääkärit ja suomalaiset hoitajat miettikää nyt saatana JENKITKIN JOS KUULOLLA OLETTE OLEN HENGESSÄ JENKKI JA TIEDÄTTE MITÄ MIELTÄ OLEN SUOMALAISISTA JA VENÄLÄISISTÄ SADISTEISTA. KIROTUISTA IHMISISTÄ SUOMALAISET EIVÄT TIEDÄ OVATKO HE SAKSALAISIA VAI VENÄLÄISIÄ. SEKASIKIÖITÄ NÄMÄ KIROTUT OVAT. KIDUTETAAN SUOMESSA OMAA KANSAA.
JÄTTI NATSITKIN JÄLKELÄISIÄÄN SUOMEEN NIIN PALJON KUN EHTIVÄT. SAMA KUN RYSSÄSOTAVANGITKIN, KUN SUOMALAISET NAISET HUORIA OVAT AINA OLLEET. EIVÄT TIEDÄ KENEN KAKAROITA NIILLÄ ON KUN KAIKILLE PERSETTÄÄN JAKAVAT.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti