maanantai 16. syyskuuta 2019

Tarinaani tällepäivälle työpäivä oli tänään väsyneenä kokopäivän aikasen herätykseni takia. KIDUTTAMISESTANI VIELÄ TARINAA.

Oli aamutouhut sen jälkeen menin kanttiiniin ostin nessikahvipussin sekä kolme pullaa lupasin yhdelle tytölle ja kaverilleni pullat ostin myös energiajuoman sekä suklaan. Tulin osastolle syötiin tytön ja kaverini kanssa pullakahvit.

Oli päivä ruoka sianlihaton ruoka riisiä en ottanut kun ei se mene nielustani alas. Söin naudaliha kastikkeen salaatilla sai siitä ihan tarpeeksi vatsan täytettä.

Menin ruuan jälkeen töihin ulkotöiden keittiölle, keitin kahvit porukalle ja tiskasin astiat. Joi pojat kahvit ja lähtivät he töihin kello 13. Minä lakasin lattian ja panin kahvin valmiiksi keittimeen, tyhjensin myös pesukoneen puhtaista astioista kaappiin.

Avasin työsalin tietokoneen katsoin sähköpostini ja Blogiani tarkastelin, en kumminkaan kirjoitellut Blogia siellä.

Tulin töistä noin kello 14,30 oli ruoka seuraavaaksi oli joku pataattikeitto vissiin sosekeitto ainakin, oli myös minulla joku kasvispiirakka sekä kiisseli jälkiruokana.

Harmi kun on tekstini ollut aika julmaa mutta kun luulin pääseväni tänne Kellokoskelle lääkkeettömään vapaaehtoiseen hoitoon. Mutta jouduinkin kidutettavaksi mikä alkoi jo Jorvin sairaalassa.

Pahassa kellarissa pitäessään lukekaa olen siitäkin paikasta kertonut tarinaa en nyt toista itseäni. Jatkui kiduttamiseni Kellokoskella osasto 10 semmoisissa lääkkeissä pitäen etten tajunnut mitään. Olin lääkkeetön ennen kellokosken kidutusta mikä jatkui täällä Ohkolassa osasto 30 kovissa lääkkeissä pitäessään.

Lukekaa miten ryssälääkäri V,T määräsi minulle myrkkylääke Liton lisäten myrkkyä kokoajan 1500 milliin asti kusi ja verikokeita jatkuvasti myrkyn takia. Minulla oli kevyt lääkitys mutta kuulemma hoitajien puheilla saatanan Ryssälääkäri V,T määräsi Liton ja risperdinon lääkkeen. Olen näistä kirjoitellut paljonkin mutta kun ovat niin vakavia asioita ei niistä voi liikaa puhua.

Toivon että saan maailmalta apua ja sympatioita puoleeni niin paljon on minua kidutettu vuosien saatossa, monessa paikassa. Olen niin hirveyksiä kokenut monessa hoitopaikassa lukekaa olen ne kaikki paljastanut itseni likoon lyöden. Tarvitsen vaan apua muuten taistelen taas yksin tuulimyllyjä vastaan.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Päivä mennyt mukavasti pihalla oli porukalla kahvi ja pulla tarjoilu. Minäkin sain vaikka ilkimys varmaan olenkin kun ryyppäsin mitä pyydän anteeksi mutta herkkänä retkahdan helposti.

Olen pyytänyt talon väeltä anteeksi mutta toiset eivät tunnu antavan, näin kuulin ihmisiltä. En vaan ymmärrä mitä pahaa olen tehnyt heille, ...