torstai 19. syyskuuta 2019

Vituttaa kun vissiin eniten lusinut venkula olen enkä saa yksin lusia. Sama toi hullujen ovien hakkaaminen on jatkuvaa.

Kyllä niin vituttaa kun en saa yksin lusia, mitä todella ihmettelen ei ole se muuta kun kiusaamistani. Sanoin eikö nuoria kundeja voi laittaa kimppaan, sanoi mieshoitaja että heillä on vaitiolovelvollisuus helvetti minä en ole yhtään mitään. Haluavat vaan hermojani rassata ei se muuta ole.

Alan olemaan todella kypsä tähän taloon huumeita ja sekoilua talossa. Sama toi hullujen oviensa paukuttelu kauhea pauke käy käytävältä hyppää siinä metrin ilmaan jos lepäämässäkin on kun antaa saatanan sekopäät ovensä paukahtaa täysillä kiinni. Olen tolle naapurille sanonut ovesta että laittaa kädellään oven hiljaa kiinni. Mutta vitut saatanan räkijä paukauttaa ovensa kiinni täysillä.

Sekopää polttaa röökiä ja räkii keuhkojaan pihalle. On tupakointi yksi mielisairauden muoto, ekaksi maksetaan myrkystä ja sitten sairastutaan siitä vielä. Kyllä itkee tupakoineet kun alkaa syöpä syömään kroppaa, että miksemme uskoneet sinua kun se on jo myöhäistä. Ahtautumaa, Astmaa, Syöpää ja kaikkea muuta mitä tupakointi tekee. Pahin mitä minä ajattelen on aivoihin vaikuttava vaikutus kun supistaa tupakointi niin paljon verisuonia, ja aivoissa on paljon pientä suonistoa.

Olin töissä iltapäivän ulkotöiden keittiöllä, meni kivasti työpäivä olen siellä mielelläni. Pääsee täältä osastolta pois edes hetkeksi, pahinta täällä on toi sekopäitten oviensa hakkaaminen.Ihmettelen tota hulluutta kun omaan korvaankin varmaan käy oven pauke miten ei voi ottaa muita huomioon. Tuntuu oudolta jos vaan minun korvaani käy kova pauke mikä on jatkuvaa. Joka osastolla se on ollut samanlaista, kummaa toi hulluus ihan kun tahallaan minua ärsyttääkseen paukuttavat oviaan.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...