lauantai 19. lokakuuta 2019

Oli lääkkeet myrkyt ja aamupala. Sitten oli puhtaaksipetaus ja siivous, kohta on ruoka.

Saatiin myrkyt aamusta jengi menee kun keskitysleirissä teuraalle myrkkyjä ottamaan. Oli sen jälkeen aamupala viiliä ja hapankorppua juustolla otin. Join myös puolikuppia kahvia minkä olen melkein jättänyt pois.

Oli kello 9,30 puhtaaksipetaus ja moppaus sai taas puhdasta petiin ja kämpän siistiksi. On ruoka puolentunnin päästä toivotaan nyt ettei jää taas nieluuni ruoka, kun on vähän nälkäkin minulla. Ja saisi syötyä kunnolla, olenkin syönyt pieniä annoksia pitempään. Tänään tankkaan jos on hyvä ruoka ja menee nielustani alas ruoka.

Eilen oli kanaa ja riisiä mikä ei mene alas nielustani kun harvoin, otin pelkkää Broileri kastiketta muttei sekään mennyt alas nielustani. Jouduin kippaamaan ruuan ja jälkiruuankin sikaämpäriin eli haaskiin. Jouduin menemään vessaan lyömään sormet kurkkuun ja oksentamaan nieluni auki.

Toivotaan nyt ettei ollut kun eilen ongelma minulla ja tänään pystyisin syömään. Joku hyvä keitto voisi upota minulle.

Nyt alan lähtemään keittiötä kohti alkaa kohta ruokailu. Vissiin toi toinen pää aloittaa ekaksi eli Itäpää. Palataan asiaan tuonnempana jos vielä kauppaan lähtisin, kun eivät antaneet saksia hoitajat lainaksi parran ja viiksien siistimiseen, sanoivat että osta omat sakset kaupasta. Kyllä on touhua olen saanut parikertaa talolta lainaksi sakset.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...