Menin taas nukkumaan aikasin eilen illasta noin kello 20 aikoihin. Heräsin muistaakseni yöllä pari kertaa viimenen herätys oli kello 3,20 uniin heräten mitä nyt en muista.
Oli eilen käyntejä yli 100 sivullani, veti varmmaan toi Jammu Siltavuori hirviöstä kirjoittamani tarina kun autoin sen hirviön Jammun pilaamaa Reijoa Attendo Nikinmäessä ja jouduin rautoihin sieltä. Ajatelkaa tommoisen hirviön pilaamaa vanhaa miestä autoin ja tosiaan minut rautoihin peijaksen kellariin.
Lukekaa on siitäkin Attendo Nikinmäen pirun paikasta paljonkin tarinaa minulla. Kuinka löivät minulle mätänevän Fisteli potilaan syliini niin että paineeni hakkasivat yli 200. Ja juuri silloin yrittivät minua saada täyttämään hoitotestamenttia. Luulin että yksikin yö menee minulta suoni päästäni.
Kumma kun soitinkin Korson terveyskeskukseen sanoi hoitaja puhelimessa että vaikutat uskon mieheltä tule sinne mittauttamaan paineesi. Menin korsoon missä juttelin uskovaisen hoitajan kanssa, kumma kun sanoi hoitsu että tuntee hän entisen NBK johtajan Lauri Late johanssonkin.
Hyvä niin Laten kanssa varmaan saisi jotain aikaseksi ja alkaisi tapahtumaan. Kun pahuus pitää hyyvyydellä poistaa, ja väkivalta ja pelko on ainoita asioita mitä sadistit ja pahat ihmiset uskoo. Ja paineeni eivät muusta voineet nousta kun mätänevästä Eskosta kuka mätäänsä jokapuolella levitti. Kun lähti mätänevä talosta paineeni normalisoituivat.
Yritti minut varmaan tappaa sen aikanen saasta johtaja Auli Höfström. Mistä olenkin kirjoitellut muutakin. Tuntui se olevan Syväpuron johtajan Sanna Scmandtin tuttuja kun minut yhdessä Attendoon järjestivät. Lukekaa siitäkin haaskasta juttua ei taida sekään olla mikään sisarhento valkoinen vaikka sitä esittääkin. Minulle se saasta ämmä teki niin paska liikkeen. Tein eniten Syväpurossa töitä ja yritin poikia saada kuiville.
Kummasti juuri ennen perunkirjoituksia saasta Sanna järjestikin minut Kellokoskelle syyttä osasto 10 suljetulle pakkohoitoon ja pakkolääkityksiin. Saatanan Ryssä juutalainen määräsi Sannan kanssa minulle Syväpurossa Olantsapiini lääkityksen kehui vielä tapettava ryssäjutsku Sedin että on se kallis lääke ja lisätään sitä. Tein selväksi etten ole sinne tullut lääkkeitä syömään vaan poikia niistä irti saamaan. Sannan saasta oikein kyttäsi että syön tapettavan ryssäjuutalaisen määräämät lääkkeet. Mitä en todellakaan syönyt vaan syljin roskikseen. Eli miettikää nyt koko Syväpuroyhteisöä ja Sanna Shcmandtin touhua onko kaikki ihan puhdasta sielläkään
Porukka oli syväpurossakin muutaman viikon Juutalaisen Ryssälääkärin Sedinin lääkityksissä ja taas kadulle vetämään toiset kamaa ja juopot juomaan. Tuntui olevan koko Sannan Syväpuro touhu outoa toimintaa. Ja helvetti kehuvat viellä netissä Sannaa, lukekaa tarinoitani siitäkin paikasta kuinka Ninja tyttö teki itsarin kuulemma ja saasta Sanna nauroi siitä minulle. Mutta kun saasta homoksi sanomansa entinen mielenterveys hoitaja kuulemma Sakari kuoli toisessa paikassa Sanna yritti tekoitkua vääntää ruokasalissa että se ihana Sakarikin kuoli. Näin puhuvat Sakarista muuta en tiedä.
Rakkautta on täysin turha pahoille ihmisille tarjota he eivät siitä mitään ymmärrä. Mielummin heille nappi otsaan sillä maailma puhdistuu. Pahuus pitää hyvyydellä poistaa ja se on käsky JUMALALTA.
Ryssäjutskulääkäri Sedin halusi tullessani nähdä yläkroppani kysyi rysssäjutsku minulta Mein Kamf kirjasta olenko lukenut sanoin lukeneeni. Vedin Sief Heil tervehdyksen ja sanoin Jawolf Her Öbers Fyhrer. Meinasi ryssäjutsku Sedin tippua perseelleen pöytänsä taakse. Pelästy varmaan JEESUKSEN TAPPAJA MINUA NIIN PALJON. KUN KOSTAMAAN OLEN TULLUT KAIKILLE RISTIN JUURELLA HYKERTELEVILLE.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti