sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Yöllistä tarinaani Ohkolan sairaalasta. Korppi ei korpin silmää noki.

Menin nukkumaan eilen illasta kello 20,15 heräten kello 2,25 melko levänneenä, olin kyllä jo aikasemmin hereillä. Mutta äsken nousin pystyyn. Nukuin onneksi viellä aamusta 5,30 asti suunnilleen. Kai siinä tuli tunti viellä nukuttua. Nyt on levännyt olotila, kohta pääsen potilaskeittiöön nessikahville ja pippurikalkkuna leivälle.

Kävi naapurikämpän tupakoitsija, oksentaja, räkijä pummaamassa nessiä en sille antanut vaikka lupasi se tänään tarjota takasin. Ärsyttää se räkijä niin paljon kun polttaa se niin paljon olen sille sanonut että jättää röökin ja ostaa kahvia. Oksentelee kaveri pitkin käytäviä ja kerran potilaskeittiön. Vittu mitä sikoja todella mielisairaita voi nuorella kaverilla olla vaikka syöpä. Hellyin ja annoin räkijälle kahvia.

Saa nyt nähdä mitä keksin hoitoneuvottelussa. Toivotaan nyt että olisi apulaisylilääkäri N,R neuvottelussa. Ei ole se pitänyt puheitaan Hiekkaharjussa Linnojen Mafioista puhuessani sanoi apulaisylilääkäri että jos hän olisi Kielokodon päälikkö potkisi hän minut heti sieltä ulos, ja kun terve olet lähde terveitten pariin, ja lääkkeet olen jättänyt. Sanoin sille siellä että nyt puhut asiaa.

Mutta nyt hyväksyy apulaisylilääkäri N,R ryssien minun myrkyttämiseni, kysynpä vaan miksi kun on hän heidän pomonsa. Pelkääkö apulaisylilääkärikin N, R ryssiä, mikähän Mafia Ryssillä on.

Menin viellä sänkyyn ja nukuin hatken ettei ole ihan silmät ristissä hoitoneuvottelussa, vaan olen skarppina ja muistan puhua asioitani. Odotan yökköä kierrolle että koneeni voisin avata kun siitä kerran nipottivat yöllisestä koneen käytöstä vaikkei pitäisi se kuulua heille ollenkaan, mitä yöllä teen. Ja kirjoitan koneella öisin mielelläni jos ei minua väsytä,  on yö otollista aikaa kirjoitella runosuoni kukkii öisin.

Sanoivat ottaneensa koneeni pois kuukaudeksi sen takia kun henkilökunnasta olin kirjoitellut Blogiini kaikesta paskasta mitä vastaan tulee. Valitin koneen otosta Hallinto-Oikeuteen, Valviraan ja potilasasiamiehelle sainkin koneeni heti takasin. Kirjoitti joku Blogini kommenteihin että oli koneeni poisotto ihmisoikeusrikos ja sananvapauden rajoittamista.

No selittivätkin henkilökunta koneen ottoa hoidollisilla näkökohdilla kun öisin kirjoittelen. Alkoi ryssälääkäri V,T  vielä senkin jälkeen jotain nipottamaan Blogistani sanoin kyrvälle suoraan ettei kuulu yhtään sille mitä kirjoitan.

Sama kun kirjoitin Hallinto-Oikkeuteen painavan kirjeen kaikesta paskasta. Oli sen kuitannut ylilääkäri A,S, tuli kirjeeni bumerangina takasin. Korppi ei korpin silmää noki, helvetti en sanaakaan ole vaihtanut ylilääkäri A,S kanssa. Miten voi Ylilääkäri kuitata lääkäreiden päätökset. On se niin väärin kun eivät ole edes potilaan kanssa keskustelleet.

Tiedän ainoan lääkkeen mitä nämä sadistit uskoo ja se on kova kovaa vastaan.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Päivä mennyt mukavasti jumittaen huomenna onneksi tulee takuueläke. Alkaa elämä taas kun vähän rahaa saan menee vaan maksuihin rahojani. Vuokraan pitää nyt paneutua on niitä kolme pystyssä.

Ihmettelen miten voi olla vuokria rästissä, kun olen sitä mukaan maksanut kun vuokria on tullut. Sekoitti vähän kun tehtiin vuokrasopimus ma...