Oli aamutouhut myrkyt ja aamupala söin yhden jugurtin ja join mehun. Taas tuli aamusta Lito myrkkyä 600 milliä, olen ollut lääkkeistä taas kipeämpi paripäivää. Välillä on olotila hiukan parempi mutta muuten on kokonaisvaltainen huonoolo lähes päivittäistä. Jouduin taas ottamaan yhden särkylääkkeen aamusta huonoon olooni. Olen joutunut syömään särkylääkkeitä enemmän kun koskaan nykyään päänsärkyyn ja huonoon olooni.
Ryssälääkäri löi Lito lääkettä myrkytysvaaraan asti 1500 milliin mistä jouduin käymään kusi ja verikokeissa kertaviikkoon myrkytysvaaran takia ja muidenkin komplikaatioiden.
Eli miettikää nyt hyvät ihmiset mihin kidutukseen olen joutunut ryssien toimesta sekä saatanoiden Suomalaisten hoitajien.
Laitan viellä kerran tähän mitä oireita on minulle tullut Lito lääkkeestä sekä toisesta myrkystä Risperidon 6 milliä mistä myös on hirveät sivuoireet.
Seksi halut on menneet kyky ja halut spermaa ei tule ollenkaan. On Usko Toivo ja Rakkaus meille linnan miehille tuttua ja tärkein on RAKKAUS. Ja se on minultakin viety, näkee hoitajista naamasta kun lakkaa saamasta siksi eivät halua että minäkään koen rakkautta. Eikä varmaan monet muutkaan nuoret miehet kun tuntuu monella olevan myrkky Lebonezi.
Sitä pahinta myrkkyä tuntuvat täällä ryssät jakavan mielellään. Saatana ryssälääkäri V,T kuka minulle laittoi Lito myrkynkin ja risperidon ehdotti myös saasta minulle Leboneziä.
Vapinoita on tullut raajoihin, verenpaineet ovat heilahdelleet mihin ryssämuijalääkäri J, ehdotti verenpainelääkettä. Helvetti ekaksi aiheutetaan verenpaineet ja muut sairastelut myrkkylääkkeistä ja siihen taas tarjoavat lääkettä myrkyn aiheuttamiin sairauksiin.
Olen syyttä täällä Ohkolan sairaalassa osasto 30 kidutettavana mistä olen paljon puhunut. Menin selkin samarian pisaran paikkaan mikä piti vuokrasopimuksen mukaan olla raitis paikka mutta paikka olikin myynnissä ja pisaran papiksi sanomansa Pekka Vauromaan kokki ja kaveri Antti Rasinkangas olikin juoppo, kolme kertaa poliisit ja kerran ambulanssin kutsui kuukauteen taloon.
On minulla vuokrasopimuksessa Samarian päällikön Ismo Valkoniemen nimi.
Sanoi hälytyskeskus että saanko kokilta puukot piiloon että uskaltavat he tulla sinne sanoin että itkuviinaa vetää Iso Antti puukko on piilossa.
Sanoi Antti että tulee aina poliisit ekaksi ennen lanssia kun on hänestä kyse. Sanoin että voitte tulla nauroi lanssi ja sanoi että olisit lyönyt vedon että he tulee olisit voittanut. Kävi Antti nuorta kaveria kurkusta kiinni kehumillaan 150 kilon sormivoimillaan vedin sen polvilleen, ison kaverin en ole koskaan hävinnyt sormikoukkua. Ärähdin vähän kokki Antille ja siitä minut putkaan ja Jorviin kidutettavaksi kellariin.
Oli Jorvin kopissa patja lattialla viemärireikä lattiassa. Tulivat tuomaan ruokaa huusivat oven pleksin läpi aina pari vartijaa hoitajien kanssa istumaan patjalle. Oven taakse käytävälle pääsin vessaan mutten ehtinyt tehdä mitään kun huusi tapettavat suomalaiset saastat tuliko jo paska. Suihkuun eivät päästäneet hammasharjaa en saanut.
Oli kopissa kamera ja summeri mutta ketään ei koskaan tullut vaikka soitin hälytintä. Jouduin punnertamaan paskaa kertakäyttölautaselle ja kusemaan viemäriaukkoon.
Kummma kun tuli pleksioven taakse joku Vietnamilaisen näköinen laitosapulainen tein naiselle pyhän tervehdyksen. Kumma vaan kun alkoi tapettavat suomalaiset saastat sadistit laittamaan vessaa kuntoon bidettä ja suihkua. Tervehdykseni jälkeen.
Ja pääsin ajankanssa vessaan tuli minulta pyttyyn varmaan kilo paskaa kun ei ollut vatsani toiminut pitkään aikaan kun viellä herkkä vatsanen olen. Menin siitä suihkuun tuli suihkuun varmaan sama määrä paskaa kun pyttyyn, minkä pesin suihkulla helpotti kummasti kun sain ulostettua kunnolla.
Olen kirjoittanut apulaisylilääkäristä N,R juttua kun sille puhuin jo hiekkaharjun Kielokodossa Linnojen Mafioista sanoi se siellä kolme tärkeää asiaa jos hän olisi sen paikan pomo potkisi hän minut heti sieltä ulos, ja toinen asia että kun terve olet lähde terveitten pariin, ja kolmas asia että lääkkeethän olet jättänyt.
Mikä ei todella kuulu yhdellekkään lääkärille syönkö mitään lääkettä. Miettikää nyt hyvät ihmiset mitä helvettiä todella kuuluu yhdellekkään elävälle sielulle mitä suuhuni laitan.
Mikä on muutenkaan lääkärin etiikka kun leikkelevät kyrpiä naisille ja vittuja miehille tekotissejä sun muuta. Ovat mielisairaita kun viellä minuakin myrkyttävät. Toivotaan nyt että saan blogeilleni lukijoita näistä sadisteista ketkä ovat minuakin myrkyttäneet pitkään, ja sairastuttaneet pahasti. Mistä edellä olen kirjoitellut.
Tuntuu että on tämä ryssämafiaa mihin kuuluu suomalaisetkin hoitajat. Olen kysynyt että maksaako ryssät hyvin suomen hoitajille. Ymmärrän kun ja jos tarvitsee lääkkeitä niin siitä vaan. Kumma kun täällä on huumeiden käyttäjiä paljon jos ne tarvii lääkitystä.
Mutten ryssiä ymmärrä kun ykkösmies olen ja pelkästään alkoholisti keneltä on viinapiru päästä kuollut, miksi haluavat elämäni tuhota minut sairastuttamalla. Ja miksi saastat suomalaiset hoitajat sitä toteuttaa myrkkyjä työntämällä minuun. Eivät otaa mitään kantaa vaikka olen monesti sanonut sairastumisestani lääkkeistä. Täysiä sadisteja ovat.
SAATANAN TAPETTAVAT SADISTIT KYLLÄ TEILLEKKIN VIELÄ AIKA TULEE. JA ON IHAN VARMA ETTÄ TULETTE MYÖS KÄRSIMÄÄN NIIN KUN MINÄ VUOSIA. SAATTE MIETTIÄ SADISTISUUTTANNE ON JUMALALLA SADISTEILLE IHAN OMA PAIKKANSA. TAJUTKAA ELUKAT KAIKILLE TULEE AIKANSA JA PAHAT TEKONNE PUNNITAAN.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti