Menin Selkin kylään uskovaiseen paikkaan Samarian taloon missä asui myös A.R Pisaran kokki. Oli pisaran päälikkö Papiksi sanomansa P.V. Pisara kirpiksen johtaja ja myös Antin pomo. Hakivat samarian kiinteistön talonmie ja kokki minulta nimen vuokrasopimukseen missä oli Samarian päälikön nimi.
Piti vuokrasopimuksen mukaan paikka olla päihteetön. Helvetti sanoi Pisaran helppoheikki uskovaista esittävä että oli talo missä asuin myynnissä. Ja kokki oli sekopää juoppo häiriten minua aina kun Venäläinen lähti venäjälle perheensä luokse. En olisi mennyt koko Samarian paikkaan jos olisin tiennyt etukäteen tilanteen
Kolme kertaa kuukauteen soitteli A.R. poliisit taloon. Ja kerran soitti se puhelimestani hälytyskeskukseen ambulanssia itselleen kehui kokki viellä että on hänellä puukot esillä. Sanoi hälytyskeskus että saanko kokilta puukot piiloon etttä voivat he tulla. Sanoin että puukot on piilossa ja vetää Iso A. kokki itkuviinaa. Kehui viellä kokki että aina tulee ensiksi poliisit ennen lanssia kun hänestä on kysymys.
Tuli lanssi sanoivat minulle että olisit lyönyt vedon ketkä tulee niin olisit voittanut vedon.
Sanoin helppoheikki mustalaiselle kirppiksellä että on lakisääteinen asia ilmoittaa talon asioita että oli myynnissä ja ettei ollutkaan uskovainen raitis talo. Selittikin kummasti K. ettei ollutkaan talo silloin myynnissä kun muutin siihen. Kummasti entisen johtajan vaimo L. sanoi että olisi taloa myyty vuosia. Kummia uskovaisia kusettivat minua kaikenaikaa. Ainakin minä tunsin kaiken kusetukseksi. Kun lintsillä jouduin olemaan talvella 2017 kun luulin pääseväni saman firman Porvoon yksikköön. Porvoon sossukin kusetti minua enkä päässyt Samarian Porvoon yksikköön.
Kummasti JUMALA JOHDATTI TAAS TIETÄNI lukekaa miten olen tulipaloissa ollut kovaakin tarinaa poliiseistakin kun kyttä K. laittoi minut selvinpäin putkaan naiseni ja kavereiden kanssa kaupoilta tullessamme. Ja kuinka joku sytytti pidätyssellinsä tuleen petivehkeet ja mikä lie paloi mustaa savua oli putkani täynnä. Kun Poliisi Jussi Komokallio päästi minut ulos. Ihmettelin kun Selkissä olin Pisaran kirppiksellä puhuin helppoheikki mustalaisen kanssa hiustenleikkuusta meni siitä ohi sanomansa Pisaran päälikkö P.V sanoi se meille ettei siellä saa linnanjuttuja puhua kun on se uskovainen yhteisö. Sanoimme puhuvamme hiustenleikkuusta. No kumma vaan sanoi Pisaran Kokki kaveri A. että on kaveri P.V.lusinut rankan jutun. Helvetti mitä kuulinkaan olen pyttyläisten oppipoika jo Huittisten varavankilasta missä olin jonkun aikaa olin silloin 17 vuotias olisi pitänyt siellä olla 21 vuotta. Kertoi pyttyläiset köyliön Vankilan palotkin minulle kun paloi nuoria kavereita selleihinsä. Kerran nuorena jäimme Uotisen Rillin kanssa hallityömaan katolle kun isot styroxikasat syttyivät alhaalla tuleen. Sieltäkin neuvokkuudella selvisimme ja rohkeudellamme alas. Kerran heitti ekankerroksen asuntooni jengin kiltein poika polttopullon sisään. Selvitin senkin homman ja otin pojan puhutteluun kun sain silloinkin JUMALALTA TIEDON KUKA OLI ASIALLA. Sanoi poika vaan että siksi heitti pullon kun sitä harmitti kun kaverit heitti sen ulos kämpiltäni ja se olisi halunnut kuunnella minun kanssani musiikkia. Anneksessa joku yritti polttaa sellinsä, antoivat sekopään pitää tulentekovälineet tuikkasi se yleisen tilan verhotkin viellä tuleen. Mehiläisen kielokoto meinasi palaa ellen olisi ottanut asiaa hoitaakseni. Palokunta ei tehnyt mitään päivällä kun toimiston lamppu savusi sanoivat vaan että sanokaa talonmiehelle asia. No meni sähköt päällikön mukaan jostain ja aamuyöllä savusi lukollinen ruokavarasto. Soitin hälytyskeskukseen ja tein hälytyksen sanoin että tuletteko nyt vai menenkä pakissani olevilla kahdella kirveellä ovesta läpi kun minä sain 8 vuotta pakkohoitoa kun ette tulleet kun kaverini kuoli melkein käsiini. Jos olisivat heti tulleet ei kaverini ehkä olisi kuollut sisäiseen verenvuotoon. On näistä tapahtumista ykisityiskohtasempia tarinoitakin mutta tässä on nyt asiat viellä kerran suurrinpiirtein. Kielokodon paikassa ei ollut yöpäivystystä ja palohälyttimiä ruuvailivat jatkuvasti.
JOSTAIN KUULIN ETTÄ OTETAAN VANGEILTA TUPAKATKIN POIS SELLISTÄ. LUKEKAA TOI KÖYLIÖN PALO JA MITÄ MINULLEKKIN ON SATTUNUT.
OLEN TEISTÄ KONNAT NIIN HUOLISSANI KUN ON MINULLE OLLEET AINA RAKKAITA VANHAT KONNAT OLIVAT KUN ISOBROIDEJA JA FAIJOJA YHTENÄ PERHEENÄ TOIMIMME AINA LINNOISSA BROIDEJEN KANSSA. ON HIRVEÄ PAIKKA JOS HISTORIA TOISTAISI ITSEÄÄN.
JOS PÄÄLIKKÖ OLISIN VAPAUTTAISIN MELKO KAIKKI VANGIT. JOS HE JEESUSTA SEURAISIVAT JA PARANTAISIVAT TAPANSA. SAISIMME SEMMOISEN JENGIN ETTÄ OKSAT POIS OLISI TAAS RINTAMANI YHTENÄINEN. ALKAA VAAN SERKKUNI POJAN VANGINVARTIJA MIKKO KYYRÖN NELINKERTASEN SUOMEN MESTARIN KIEKOSSA MUKAAN VANHA LIITTONI OLEMAAN VÄSYNYTTÄ JA VARMAAN MONETKIN BROIDINI OVAT JO ASTUNEET AUTUAMMILLE METSÄSTYSMAILLE. RAUHA HEIDÄN SIELUILLEEN.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti