Oli päivällä ruokana minulla sianlihaton kastike ja riisiä mitä en ottanut kun en voi sitä syödä, söin salaattia kastikkeen kanssa. Saivat potilas V:n vietyä huoneeseensa tuli tupakalle hetken päästä, tarjosin sille myös nessikahvit.
Yritin kysyä kanttiiniin käyntiin yksi mieshoitaja vähän lupaili sitä, mutta lähtikin se töistä pois ja toinen ei kanttiiniin lähtenyt viemään. Jäin tällepäivälle ilman herkkuja energiajuomaakin teki mieli.
Tuli iltaruoka minulle sianlihaton keitto mikä oli hyvää en lisää pyytänyt vaikka olisi maistunut.
Harmi kun olen tottunut että on syötävää illasta ja aamusta jääkaapissa. Olisi ollut mukava päästä käymään kanttiinissa suklaata ja karkkia olisi ollut mukava popsia, koneenkäytön ohessa.
Nyt viellä nessille tunnin päästä on lääkkeet ja iltapala.
Kyllä on perkelettä jos en ala pääsemään täältä omaan asuntoon. Lupaili Samarian päällikkö Ismo Valkoniemi Samariasta asuntoa kun jouduin heidän kusetuspaikasta Selkin Samariasta tälle kidutusreissulle syyttä juopon Pisaran papiksi sanomansa Pekka Vauromaan kokin Antti Rasinkankaan takia.
Lukekaa olen kirjoittanut paljon tarinoita jutusta. Miten voivat sairaanhoidossa kiduttaa ihmistä turhaan. Jorvi, kellokoski, ohkola missä jatkuu kidutus vielläkin kovia lääkkeitä työntävät minuun syyttä. Lisäsivät viellä lääkkeitä ryssälääkärit työ ja ulkoilu luvat veivät eli ihan kaikki. Toiselle osastolle heittivät syyttä joku sanoi että väkivaltaisten osastolle.
Ja on täällä yksi ulkomaan kaveri kuka murskasi vanhanmiehen S,P kasvot lyömällä nyrkillä sitä pahasti kasvoihin. Toki on vanhempi mies S,P aika vittumainenkin tyyppi. Rikkoi se minun ykköslasinikin, olisiko sen turpaansaanti ollut karmanlaki.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti