lauantai 7. joulukuuta 2019

PAHIMMAT KONNAT JA MURHAMIEHET OLLEET LINNOISSA KUN ISIÄ JA VELJIÄ. TOTISESTI MINÄ SANON SINULLE TÄNÄ PÄIVÄNÄ PITÄÄ SINUN OLEMAN MINUN KANSSANI PARATIISISSA.

Heräsin uniin kello 1,40  kävin kusella ja menin takasin nukkumaan ja heräsin kello 4. Kirjoittelin kynällä juttujani mitkä siirrän koneelle kello kuusi.  Aloin työskentelemään äsken koneella  kello kuusi. Voi valittaa henkilökunta koneen käytöstä ennen kuutta, vaikkei se pitäisi kuulua yhtään henkilökunnalle käytänkö konettani yöllä herättyäni.

 Lukekaa kun ottivat koneeni pois minulta että olisin kirjoittanut henkilökunnasta haukkuen heitä. En semmoista teksiä löytänyt, pelkää varmaan henkilökunta paljastuksiani talosta.Valitin Hallionto-Oikeuteen sekä Valviraan ja Potilasasiamiehelle koneeni otosta. Sainkin koneeni takasin kuukauteen, vetosivatkin henkilökunta  hoidolliseen perusteeseen että yöllä olen kirjoitellut

Aika stressi on toi koneen käyttö kun välillä olen avannut koneeni ennen kuutta saa pelätä yökön tuloa. Tulee minulle vaan monesti yöllä kehityskelpoista tekstiä unissakin semmoista tekstiä että täytyy ne viisaudet jos noin voi sanoa, saada heti koneelle etteivät mene jutut ohi.

Kävin nessikahvilla äsken ei oikein se maistunut kun ei ollut maitoa eikä pitämääni hunajaa.

Riihimäen Keskusvankilassa Rio De Riksussa kaverini ihmetteli kun nessiin laitoin hunajaa. Sanoin vaan pojille että on hunaja minusta hyvää ja terveellistä.

Poltin Riksun aikoihin jonkun verran kääntämiäni pillejä miksi niitä sanoin. Kun otin rizla sätkäpaperista kolmanneksen pois kastoin taittamani paperin ja vedin siitä paperista osan pois. Kun tiesin että paperissa oli tervaa ja häkää ja kaikkea paskaa eniten.

Olin uudesti koulutukseen  testattavana Meilahden allergiasairaalassa aikoinaan  pitemmältä tuomioltani seutulasta lopputuomiosta, pääsin Meilahteen testattavaksi. Olin huippukunnossa tuomioltani juuri tulleena.

Juoksin kuulemma parhaan tuloksen allergiasairaalan mäkitestijuoksussa. Piti siellä juosta määrätyssä ajassa mäkeä edestakasin. Sanoivat että olisin juossut parhaan tuloksen.

Puhalsin testimittarit niin pohjaan että joutuivat jatkamaan listoja teipillä, keuhkoni ovat herkät mutta isot ja vahvat. Oli minulla aikoineen vetoa Haikon kartanoa hallinnoimaan Kauppaneuvos Satu Tiivolaan sekä tyttäreensä Katariina Vuoristoon. Olisi uudesti koulutus hierojaksi ollut Haikon kartanossa.Sormeni olisivat ainakin kestäneet kun en ole koskaan hävinnyt sormikoukku vetoa. Muistan koulutuksen tyssänneen Pyttyläisten lyömään   RAUHANKYYHKY TATUOINTIINI. KUN OLIN LINNASSA OLLUT.

Kumma kun tein älykkyystestit Hyvinkäällä ja ne meni hyvin. Kumminkin Lapinlahden mielentilatestit passittivat minut annekseen ja valtionmielisairaalaan Mustaansaareen.

Kysynpä vaan miksi saatanat tapettavat koirat järjestitte minut ekaksi mielentilaan kyttien laittamalla asianajajalla Pekka Husgafelilla. Sanoi heti Järvenpään kyttiksellä ulkomaan asioita tutkinut kyttä että sinulle Kaitsu järjestetään hupituomiota.

Miksi turruttivat minut jo järvenpään pidätyksessä työntämällä minuun pameja, mitkä eivät minulle yhtään sovi. Pidettiin minua koko reissuni ajan lääkkeissä kysynpä vaan miksi pelkäsivätkö minua että saan linnat takajaloilleen. Ja kumma vaan kun kesken oikeuden käsittelyn muuttui asianajaja Järvenpäästä Rajamäki

Hupituomion sain tiesin sen heti ajattelin että lusitaan nyt tuomio ja pääsen joskus kostamaan ihan kaikille. Olisi kyllä tullut kaverini Veikko pankkikeikka mies hakemaan minut JENGILÄISTEN KANSSA POIS MUSTASTASAARESTA. Mutten viitsinyt lähteä kun aavistin jotain, ja aika  äkkiä Veikko lähtikin pois tästä olomuodosta. Oli vissiin sydämmensä pettänyt, pääsi veikko porailemaan holveja taivaallisiin temppelihin. Mihin vaan todella harvat menee.

ON VARMA SE MITÄ JEESUS SANOI RISTILLÄ TOISELLE RYÖVÄRILLE.

TOTISESTI MINÄ SANON SINULLE TÄNÄ PÄIVÄNÄ PITÄÄ SINUN OLEMAN MINUN KANSSANI PARATIISISSA.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Pahus kun näkyy olevan Y-säätiölle kolme laskua auki. En kyllä ymmärrä miten se on mahdollista, kun olen maksanut niitä ajallaan.

Toivotaan nyt että saan vuokra laskuni tasapainoon, kun kolmea laskua peritään. Vaikka maksoin viimeksi toisen laskun maksujakin, ei pitäisi...