Otin taas kerran puheeksi Lito lääkkeen lopetuksen kun olin osasto 30 viellä puhui siellä omahoitaja T ja E että oli apulaisylilääkäri N,R sanonut että Lito ainakin loppuu kahden viikon päästä. Ja siitä on varmaan jo kuukausi aikaa. Laittoi osaston lääkäri I uuden olantsapiinia vastaavan lääkkeen 15 milliä. Eli tuntuu lääkettä vaan tulevan lisää.
Selittävät hoitajat ettei täällä vallitse ryssämafia voi jokainen käsittää Mafiani miten vain.
Minä puhuin Hiekkaharjun Mehiläisen Kielokodossa Linnojen Mafioista jossain yhteydessä, kun itseni lasken linnojen Mafioiden mieheksi 12 kertaa lusineena. Minuthan laitettiin linnoihin kasvamaan kun oli siskon sen aikasen miehen isä Erkki Kyander lautamiehenäkin jutuissani sekä kouluni johtajaopettaja Matti Oksanen.
Poliisit toivat minut aikoinaan Kellokosken hullujen huoneelle soitin Erkin sinne kyllähän pokkuroivat meitä kun Erkki sanoi henkilökunnalle ettei kellis ole Kain paikka ja me poistumme sieltä. Ja niin lähdimme Erkki oli hieno mies yrittivät minua monet raitistuttaa.
No viellä Mafioista tuli apulaisylilääkäri Kielokotoon sanoi se kolme asiaa kun otin viellä siellä todistajaksi Keravan hoitajan hienon miehen J,S ettei voi N,R perua puheitaan. Sanoi lääkäri että jos hän olisi sen paikan pomo potkisi hän minut heti sieltä ulos. Ja kun terve olet lähde terveitten pariin. Ja lääkkeethän olet lopettanut ja näin oli.
Piipitti taas hoitaja aamulla lääkejonossa että puhu lääkärille Liton lopetuksesta helvetti ärähdin pölvästille että oli apulaisylilääkäri itse sanonut Liton lopetuksesta ainakin. Luulen että on tämä ryssämafia niin vahva kun ei uskalla näköjään apaulaisylilääkärikään heidän ylitseen kävellä vaikka olen käsittänyt että on N,R ryssien esimies.
Kyllä on niin perkelettä ettei apulaisylilääkäri pidä puheitaan, mitä kielokodossa puhuimme. Tilanne ei ole muuttunut miksikään siitä ajasta. Kysynpä vaan miksi minua halutaan kiduttaa, nyt viellä Venäläistenkin toimesta. Jättäisivät nyt jo minut rauhaan olenhan niin pieni pelinappula ei kai yhden miehen myrkyttäminen niin hyvää bisnestä ole täälläkään ryssien ja suomalaisten hoitajien toimesta.
JA MILLÄ PERKELEEN OIKEUDELLA SAA JOKU MENGELE PILATA ELÄMÄÄNI MYRKYTTÄMÄLLÄ MINUA KAUHEILLA LÄÄKKEILLÄÄN. JA SYYTTÄ SULKEMALLA HULLUJEN HUONEESEEN. ON VISSIIN TARTUTTAVA ASEESEEN KUN ON AINOA MITÄ NÄMÄ SADISTIT MENGELE LÄÄKÄRIT JA KAPO HOITAJAT USKOO VÄKIVALTA PELKO JA KAUHU.
JA HELVETTI ÄLKÄÄ VAAN SANOKO MINUA PAHAKSI LUKEKAA MITEN MINUA ON VUOSIEN AJAN KIDUTETTU. TULIN KOSTAMAAN TEILLE SAATANOILLA JA MINÄ EN OLE YKSIN. VIHANI TULETTE VIELLÄ TUNTEMAAN KUN SITÄ VÄHITEN ODOTATTE.
Kun kumminkin niin monet lääkkeitään mielellään syövät. Minä olen alkoholisti keneltä on viinapiru päästään kuollut. Työntäisivät myrkkyjään noihin nisteihin ketkä mielellään niitä syövät minä en lääkkeitä tarvitse.
Onhan täällä talossa huumeongelma tulee huumeita ulkootakin. Kummasti huumeväkeä paapotaan talossa saavat monetkin huumeista palaneet melkein heti lupansa takaisin työluvat ja kaikki muutkin luvat. Kysynpä vaan mikä tässä Ohkolan sairaalassa mättää. Minä en huumeita käytä, niin väkisin minua myrkyttävät pahoilla myrkyillä mistä olen ollut jatkuvasti kipeä ja oireillut. Mihin sairasteluihin ei ole henkilökunta millään lailla reagoineet.
ONHAN TÄMÄ VÄHÄN TOISTOA MUTTA PANEN TÄHÄN KUMMINKIN VIELÄ LÄÄKKEISTÄ TULLEET SAIRASTELUT.
SEKSIHALUT JA KYKY MENNYT MELKEIN, SPERMAA EI TULE OIKEASTAAN OLLENKAAN PIENI TEHOTIPPA SIINÄ KAIKKI. VAPINOITA RAAJOIHIN VÄLILLÄ PAHAAKIN KÄSIIN. VERENPAINEET HEILAHTELEE. UNIONGELMAT, NUKAHDAN KYLLÄ HYVIN AIKASEEN MUTTA HERÄÄN MYÖS AIKASIN. TOI UUSI LÄÄKE OLANTSAPIININ TAPAINEN TUNTUU ANTAVAN UNTA PITEMPÄÄN. MUTTA KUN EN KEMIALLA HYVIN NUKU NYTKIN OLEN AAMUSTA TOKKURASSA.
NUKUN PUHTAILLA PUHDASTA REHELLISTÄ UNTA AAMUUN ASTI. PÄÄNSÄRKYÄ OLLUT USEIN ELI MITENHÄN LÄÄKKEET AIVOIHINI VAIKUTTAVAT. MINÄ KUN OLEN SÄÄSTÄNYT AIVOJANI TÄRKEEMPIIN TEHTÄVIIN.
SIKSI EN EDES NYRKKEILYYN MENNYT OLEN AINA OLLUT KOVA NYRKKINEN. MITÄ NYT OLEN JOUTUNUT MUUTAMAT PAHAPÄÄT HANSKOILLA PYSÄYTTÄMÄÄN.
EN EDES KOVAA 5 PALLOA VIITSINYT PUKATA KUN SE VOI VAURIOITTAA HERKKIÄ AIVOJANI. ON AIVONI MINUN TÄRKEIN ELIN YRITÄN NIITÄ KAIKELLA TAVALLA VARJELLA JA KEHITTÄÄ.
MIKÄHÄN ON TOSIAAN ETTEN SAA ÄLYÄNI KÄYTTÄÄ KORKEAMPIIN SFÄÄREIHIN YLETTYVIIN AJATUSMALLEIHIN. SAAN UNISSAKIN NIIN KORKEAÄLYSIÄ MIETINTÖJÄ AJATUKSIINI. OLEN PUHUNUT KOSMISESTA SÄTEILYSTÄ MIKÄ TULEE KORKEALTA JA KOVAA.
YRITTÄISITTE NYT YMMÄRTÄÄ MINUAKIN JA AJATUSTEN JUOKSUANI. EN OLE PAHA IHMINEN MUTTA HERMOSTUN VAAN HELPOSTI KUN MINUA EI YMMÄRRETÄ JA VÄÄRIN KOHDELLAAN. OLEN PAHA PAHOILLE JA HYVÄ HYVILLE.
OLEN ITSEÄNI UHRANNUT NIIN PALJON SAIRASTUNUT AUTELLESSANI MUITA MENI MINULTA RAHAT JA TERVVEYS, JOS VAAN OLISIN ITSEÄNI AJATELLUT KUN MINULLA RAHAAKIN OLI. EN OLISI JOUTUNUT TÄLLEKKÄÄN KIDUTUSREISSULLE. TÄTÄKÄÄN REISSUA ETTE TULE SADISTIT ANTEEKSI SAAMAAN. LUULEN ETTÄ SIMON WIESETHALIN HENKI ELÄÄ JA MOSSADKIN SEURAA TEIKÄLÄISIÄ. OLEN PALJASTANUT NIIN PALJON PAHOJA IHMISIÄ MYRKYTTÄJIÄNI IHAN SADISTEJA.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti