keskiviikko 25. joulukuuta 2019

Kerran näin Molekyyli rakenteista unia ja hiukkaskiihdyttimistä, Lääkäri unia olen myös nähnyt missä olen ihmisiä autellut. Kuolleet tuttuni ovat myöskin tulleet uniini ikäänkuin kutsumaan minua luokseen tuonpuoleiseen.

Heräsin kello 4 ekan kerran siitä nukkumaan viellä kello 5,50 asti juuri heräsin, ja menin kahvinkeittoon sain aattona  pukilta kahvipaketin ja suklaalevyn.

Aukesi potilaskeittiö kello 6 silloin sain keitettyö kahvit kultakatriinastani. Kello on nyt 6,27 tulin kirjoittelemaan koneella kynällä olenkin jo kirjoitellutkin. Menin viellä juomaan puoli kuppillista kahvia kultakatriinaa. Olen taas alkanut kahvia juomaan, kuppi päivässä suunnilleen menee kahvia eli ei paljon.

En ole nähnyt pitkään aikaa paranormaalisia unia enkä muitakaan erikoisia tähtitieteellisä unia en ole myöskään nähnyt kuollleista tutuistakaan unia. Kerran näin unia molekyyli rakanteista sekä hiukkaskiihdyttimistä. On uneni niin todellisia niinkun tommoiset lääkäriunetkin missä auttelen ihmisiä. Myös kuolleet tuttuni ovat tulleet uniini. Ihan kun kutsumaan minua tuonpuoleiseen.

Kyllä täytyy olla siskoni Raila paha ihminen kun ei kutsu se sukua kokoon isoon taloonsa. Olisihan niin mukava Äitinikin tavata varmaan en ole Äitiä nähnyt15 vuoteen. Jos nyt  Äitini enään edes hengissä onkaan. Mikseivät anna minulle Äitini asuntoa jos se hoidossa on kun Raila siskoni viimeksi sanoi ettei jaksa se Äitiä käydä hoitamassa sen kotona.

Kyllä niin vituttaa Raila siskoni touhut onhan raila isosisko muttei se saisin hämmennmellä perheen asioita kun se ei isästäni ja minustakaan välittänyt ollenkaan. Kun olisin tiennyt  Inkerin sairastuneen olisin mennyt sen kuolivuoteelle ja ottanut siltä nimen testamenttiin. Kun oli varmaan  Inkerin tahto mökki pitä suvulla ainakin tontti meillä pitää.

En ymmärrä miksemme tehneet  Isän kanssakaan testamenttia sen omaisuudest kun ei kumpikaan siskoni minusta eikä  Isästäni välittäneet yhtään. Siihen viellä Inkeri tätini omaisuus mökki ja kerrostalo huoneisto.

Minulla ei elämä muusta kiinni ole kun asunnosta, lähtisin heti kun pääsisin omilleni. Jos olisinkin asunnon saanut 2016-2017 kun huumeväen kanssa olin pakotettu asumaan Keravalla. Olisihan minulla ollut rahaakin hyvin  siihen aikaan.

Mutta meni terveys ja rahat kaikki turhaan piti politiikkaan mennä meidän mutta sanoikin piri Piia että oli huumekieltä poikien touhut. Haksahdinkin paskaan poikien touhuissa.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...