Lähti muutamat kaverit punttisalille, minä jätin salin väliin kun toi aikoinaan revähtänyt pohjelihas varoitteli tänään. Toki olisi voinut tehdä muuta kun jalkoja häiritsee vaan pohjerevähdys koko kropan treenaamista.
Vedin kyllä jo äsken sellijumppia etunojia kapealla ja leveällä liikkeellä. Teen viellä kohta lankutuksia edestä ja kyljet sekä venytyksiä selkää ja käsivarsia vieden sivulle ja edestä. Vatsaa voi tehdä monella tavalla. Istumaan nousten vatsaa sekä jalkojen nostoja selällään maaten.
Tuli pojat salilta kuulemma vetivät kunnon treenit, riskejä heppuja noi onkin ovat varmaan kaikki treenanneet enemmäkin. Kyllä sen päältä näkee että rauta on tullut tutuksi. Minulta on vähän massa kadonnut hihasta mutta äkkiä sitä alkaa lihasta taas saamaan näkymään. Kunhan vaan taas innostun salilla käymään. Pitää nyt vaan saada toi pohjelihas kuntoon, pitäisi saada treenit ainakin parikertaa viikkoon. Silloin siitä olisi jotain hyötyä, ja kehittyisi treenistä.
Siviilissä treenasin ainakun huvitti ostin Keravan City salille kortin mitä käytin ainakun huvitti.
Oli mukava samaan aikaan treenata nelinkertasen kiekon Suomen mestarin, kakkoseksi ikämiehissä MM kisoissa puntilla tulleen serkkuni Esan pojan Mikko Kyyrön kanssa on Mikko Vangin Vartija ei tarvitse minun enään pitää poikia kurissa ja herrannuhteessa. Olisihan ollut hienoa kun olisin hierojan oppiin päässyt Haikon kartanoon. Mikä se olisi vaikka urheiluhieroja olla, hieroa omaisia. Onhan aina ollut minulla taikaa hyppysissä. Ja sormet olisi kestäneet kun en ole sormikoukkua hävinnyt koskaan, kerran olen periksi antanut mutten hävinnyt.
Tuli kaverit salilta, harmitti kun en mukaan mennyt, haittaa toi pohjevamma niin paljon. Vedän nyt tiukkoja sellijumppia pitkin iltaa. Saan siinä vähän fiilikset nousemaan. Yritin hieroa pohjettani mutta on se vähän vaikeaa kun kovettuu lihas kun koukistun. Ei pääse kipukohtaan käsiksi kunnolla toivotaan nyt että huomiseksi olisi kipu jo hellittänyt.
Ei määrännyt Osaston lääkäri I. edes volttareenia tai mobilaattia mitä pyysin siltä, jäi huumekavereiden kämpillä kaikkien tavaroideni lisäksi myös Hevosbalsamini olisi nyt tehokasta pohkeeseeni.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti