Eilen oikea pohkeeni varoitti minua enkä edes spurtannut tulin kaupoilta .Nyt kävin kanttiinissa alhaalla ja taas pohje varoitteli . On aikaa vuosia kun Hesberian reissulta tulin Helsingin asemalle silloin tein kovaan spurtin asemalla. Pamahti oikea pohkeeni, menin junalla Hiekkaharjuun ja siitä bussilla Peijakseen vastaanotolle.
Oli kaksi lääkäriä tutkimassa jalkaani yhtäaikaa totesimme vaan että pieni revähdys pohkeessa. Sanoi lääkäri etteivät ala minua odotuttamaan ultraan. Sanoivat vaan että pidä pariviikkoa taukoa salilta.
Nyt kipeytyi oikea pohje taas, pitkään onkin ollut se hyvänä. Pitää alkaa taas rasittamaan jalkojani enemmän juoksua, on se hyväksi. Pitää alkaa myös tekemään jalkakyykkyjä enemmän että saa liikettä jalat jaa pohkeet.
Kyllä vaatii lämmittelyä jalatkin, kyllä helposti revähtääkin pohkeet kun on ne kerran mennyt. Täytyy nyt olla varovainen pohkeeni kanssa, ja antaa sen parantua rauhassa.
Kumman helposti menee toi pohkeeni nytkin ihan kävelin silti kumminkin tuntuu revähdys. Lopetan tämän tarinan ja siirryn lääkärimme keskusteluun keskustelun analysointiin.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti