keskiviikko 4. joulukuuta 2019

Törkeän pahoinpitelyn sovittelua kavereiden kesken. Kaikkia osapuolia tyydyttävällä tavalla. Tapahtui Törkeä pahoinpitely Osastolla 30 Ohkolassa.

Tein heti aamusta sellijumppia etunojapunnerruksia sekä lankutuksia, punnerruksia leveällä ja kapealla otteella.

Helvetti mitä toi S,P  lyönyt ulkomaanpöllö teki oli minulla ovi auki käytävälle seisoi ulkomaanpöllö ovellani minä istuin sängylläni. Näin kun kaivoi sekopää nenäänsä ja pyyhki melko varmuudella seinään sormiaan.

En siinä puhunut sekopäälle mitään, mutta kun tänä aamuna katsoin seinää oli siinä useassa kohtaa räkäklimppeja. Olisi tossa ollut laitosapulainen lähellä mutten viitsinyt sanoa sille mitään asiasta. Kun en ihan varma ollut siitä, ja kun olisi varmaan sekopää kieltänyt räkimisensä. Ja tullut minulle varmaan taas ongelmia, sekopään puolelta ja varmaan henkilökunnankin puolelta kun on ne niin vastaan minua joka asiassa.

Pyytelee ulkomaan kaveri minua sovittelemaan sen ja S,P riitaa sanoi S,P että olisi ulkomaan kaveri sitä hupia lyönyt. Kyllä jo asuessamme ulkomaan kaverin kanssa molemmat osastolla 30. Alkoi kaveri jotain rähjäämään potilaskeittiöllä. Otimme nopeus kisan iskemällä käsillä yhteen. Minulla on ikää paljon enemmän muttai ulkomaan kaveri nopeudessa minua voittanut.

S,P kanssa on semmoinen huiskija käsillään, merkkasin sen jo aikoinaan kellokosken puolella isolla talolla. Kun lähdimme ulos olimme eteisessä siellä tuli S.P eteeni ja yhtääkkiä veti toisen kätensä poskeani vasten ja toisella veti ikäänkun lintsarin poskeen, omaan käteensä.

Saman se teki nuorelle pojalle osastolla 30 istui poika tuolin kädensijan päällä kun S,P löi sillekkin ikäänkun lintsarin poskelle suuttu nuori poikakin siitä.

Eli taitaa olla parempi etten puutu kummankaan tekemisiin. Kun ovat kummatkin kaverit vaikeita tapauksia. Vaikka eihän saisi vaikuttaa henkilökohtaset asiat todistukseeni eikä vaikuttaa tuomioon. Ottaen huomioon kaikki näkökannat, ehdottaisinkin sovintoratkaisua jos molemmat osapuolet siihen suostuisivat.

Kuulin kyllä mutta vain huhuna että olisi sen aikainen kämppäkaverini tönäissyt ulkomaan kaveria jossain kongilla. Mietin asiaa mutta muistakaa että on tämä kuulipuhetta ja monimutkaista pohdintaani. Jos siitä olisi jäänyt ulkomaankaverille tramoja, ja siksi pinnansa ollessa tiukalla kostanut sen tönäsyn Vanhemmalla kaverille S,P. Sanoi kyllä ulkomaan kaveri H että olisi heillä tullut jotain kinaa telkan kaukosäätimestä. Onhan se rikosoikeudellisesti törkeä pahoinpitely kun ottaa viellä huomioon ikärakenteen.

On kuulemma ulkomaan kaveri H alle 30 vuotias ja S,P ketä lyötiin täytti juuri 67 vuotta. Asiaa harkittuani ja mietittyäni ja kun sattui lyönti yleisessä tilassa voi olla lain mukaan sovittelukin väärä ratkaisu. Mutta tämä nyt on minun ajatteluani, annan toki viranomaisten päättää asia. Vielä tähän täytyyhän meidän ottaa toki myös huomioon asianosaisten sairaudet.

Ihmettelen vaan miten on ulkomaan kaveri muiden seassa kun on kerran lyönyt voi lyödä uudestaankin.  Ja tosiaan viellä kun oli S,P:lan lyöntikin ollut niin kova että tuntui murtaneen S,P kasvojen luita. Näin ollessani osastolla 30 viimeksi kun lähtivät S,P hoitajan kanssa kasvo operaatioon sairaalaan. En nyt sitä sen kummemmin selvitellyt. Mutta sanoi S,P että jotain luunpalasia operoivat.

Harkitsisin tuomarina sovittelua ottaen huomioon asianosaisten sairaudet. Palaisi rauha taloon ehkä sillä kun voi kummallakin pukarilla olla myöskin kavereita. Ja on talo pieni vaikea on pitää eristettynä porukoita. On ulkomaan kaveri vissiin kurdi siinä on tuomiota luettaessa otettava myös uskontojen erilaisuus huomioon, mitkä jo voivat aiheuttaa kismaa ihmisen välillä. Myös kulttuurierot on tuomiota julistettaessa otettava huomioon.

Siksi itse päätyisin sovittelu tuomioon jos se vaan sopisi lyödylle S.P kun sekin provisoi muita käytöksellään ketkä eivät häntä ymmärrä. Mikä edellä kirjoittamassani näkyy.

 Rikkoi kyllä S,P ykköslasini tullen ruokajonossa taakseni ja ottaen minua kiinni sanoi S.P samalla että poliisi, oli lasini kotelossani rinnalla  räpsähti ne rikki minkä kyllä huomasin vasta,  seuraavana päivänä että oli siitä räpsähdyksestä mennyt kehys poikki.

Ei tehnyt enään laseillani mitään. Jouduimme S.P kanssa kahden hoitajan puhutteluun selitti ne ettei saa kiinni käydä. Sanoin hoitsuille että vanha liitto kyllä sopii asiansa ja oli lasejen rikkimeno vahinko. Ja sanoin ettei olleet lasit mitkään kalliit optikon lasit,  mutta ykköslasini kumminkin.

Eli palaamme taas karman lakiin tässäkin asiassa. Kun ulkomaan poikakin on ihan kaverikin ai niin asiasta toiseen onhan viellä tärkeä asia. On kuulemma ulkomaan kaverilla Metadoni lääkitys ainakin. Jos se on viellä huumeiden käyttäjä miten onkaan ne vaikuttaneet psyykeeseen.

Toivon viisasta hyvää ratkasua kaikki näkökohdat huomioon otettaessa.

RAUHA MAASSA JA IHMISILLÄ HYVÄ TAHTO !


Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Muuten hyvällä fiiliksellä laskut vaan painaa päälle. Nukuin vielä aamusta pienet tirsat, kohta kaupalle ostoksille. Ruokaan pitää panostaa kunnolla.

On kummasti vuokria pystyssä kolme kappaletta. Soitan seurakuntaan diakonille, jos ne avustaisivat sieltä minua. Soitan myös vanhusten neuvo...