Oli aamupala ja lääkkeet siitä lähdin kanttiiniin ostin suklaalevyn karkkipussin energiajuoman sekä söin kanttiinissa jäätelöpikarin.
Vähän pötköttelin aamupalan jälkeen nukahdin hetkeksi. Oli ruokana riisiä mitä en voi syödä enkä kalaa ja sianlihaton minulla on. Söin jauhelihakastiketta sianlihatonta sekä punajuurta. Oli hepponen ruoka minulla. Mutta eiköhän noilla pärjätä, kun otin banaanin ja päärynän. Oli minulla karkkipussi ja suklaalevy.
Voi kun on ikävä niita linnan vuosia kunnon pelimiehiä. Serkun poika riski vartija nelinkertanen suomenmestari kiekossa ja ikämiehissä MM kisoissa kakkoseksi puntilla tullut hieno kaveri Mikko Kyyrö sanoi kun Citysalilla samaan aikaan treenasimme että teitä vanhaa liittoa alkaa olemaan niin vähän,
Kumma vaikka minäkin olen dokannutkin olen silti huippukunnossa. Miten olisi muut vanhan liiton kaverit jo tippuneet. Pidimmenhän niin hyvää huolta toisistamme ketään emme linnoissa rasittaneet.
Näin kerran kun Esa Kyyrö serkkuni Äitinsä Helvi Kyyrö on minun Äitini Kerttu Eevan sisko. Esa valmensi poikaansa Mikkoa Keskuskoulun kentällä kiekossa. Mikko oli silloin nuori poika, olisin voinut Mikon valmennukseen mennä mukaan. Oli minunkin ykköslajini kiekko, toki heitin junnukiekkoa. Minulla oli voima ja nopeus sekä tekniikka kohdallaan kiekossa. No Mikko voitti mestaruuden kulta voitetaan hopea hävitään.
Ikävää kun ei minusta kukaan tykännyt koskaan sukulaisetkaan eivät ole välittäneet. Linnoissa oli Isät ja veljet yhtenä rintamana menimme talossa kun talossa. Riihimäen keskusvankilassakin olin pari tuomiota vankiohjaajan tittelillä vedin korikset A ja B ryhmät oli se niin suosittu ryhmä olin jokailta ulkona sellistä vetäen koriksia. Ei tarvinnut edes pamppua valvomaan peliämme vaikka oli meitä tiukkoja väkivalta ukkojakin mukana.
Pojat uskoivat minua kun kuria heille pidin, Olihan koripallo herrasmiesten peli siksi pelasimme sääntöjen mukaan.
Oli minulla myös talon ainoa fudispallo lukekaa tarinaa kun Isäni tuli katsomaan peliämme pamppuja vastaan muurin ulkopuolelle kentälle. Se on hauska tarina kuinka minua epäiltiin hatkaamisesta nauroin ettenhän kotonani mihinkään lähde. On myös poikien Mustalais Hemmin Tenkulan Vesan ja yhden liinatukan hatka jäi maalaamon katolle. Jos olisin halunnut hatkata olimme menneet alaportista pamppu nippuun ja ja portin ovesta ulos.
Minä olin ennemmin sisällä kun ulkona menin junnustaa jo lusimaan. Sanoin isälle kuusi- seitsemän vuotiaaana kun ajoimme nuorisovankilan ohi autolla lahdentietä että menen tarkkiokselle ekaksi ja sitten tonne nuorisovankilaan. Isä sanoi että siinäkö on urasi ja se oli.
Toki kävin tenttaamalla koulun viimesen vuoden kun opettaja Paavo Pautio hakkasi minua koulusssa pääsin erikoishitsaamoon Keravan Erikoistyöhön hommiin Alikeravalle Hakalankallion kupeeseen. Tein 6 tuntisia päiviä ja perjantaisin kävin tenttaamassa lapilan kartanon kupeessa tarkkiksen koulussa läksyni.
Lukekaa toisesta Tenkulan veljeksistä opiskelemassa seurakunta opistolla Luther Opistolla missä panin NIITÄ JEESUKSEN MORSIAMMIA TARTUTTAEN TIPPURI JEESUKSEN MORSIAMMIIN.
LUKEKAA MITEN JUMALA TIETÄNI JOHDATTAA. KUINKA VELJENI JARMO RANINENKIN LUIZI OLI SAMASSA HUONEESSA TENKULAN KANSSA. TUTKIN JARMON LUIZIN KUOLEMAA VIELÄKIN. KUN MURHA EI VANHENE KOSKAAN. JOKU SEN TIETÄÄ TEHNEENSÄ KATSOTAAN VIEKÖ JO SEN ASIAN HAUTAAN ASTI. JOS NYT SEN ON JOKU TEHNYT KYLLÄ ASIASTA KESKUSTELTIIN UPSEEREITTENI KANSSA MÖKISSÄNI. MIKÄ ON KANSSA AIKA MIELENKIINTOINEN REISSU. OLEN NE KIRJOITELLUT.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti