sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Tarinoita aamusta yöstäni. Kuolleista kavereistani unia nähden. Prätkäkuski Simpasta ja Juuri kuolleesta Kallesta.

Heräsin yöllä kello 2,20  uniin oli unessani edesmenneitä kavereitani ystäväni juuri kuollut Rönnin Karikin Kalle. Kuka läheiseksi tuli ennen kuolemaansa, oli myös hurja Pajarin Kimmo,  Simppakin unessani.

Nukahdin viellä puoleksi tunniksi kello oli 2,55 join raananessit ja kävin viellä nukkumaan kun viellä väsytti minua, Kello oli 3,30 heräsin ja nousin ylös sängystä. Unia nähden heräsin, kello 4,05 ja join raananessit.

Nukahdin viellä kello 5 asti, hain hoitsulta yhden parasetamolin särkylääkkeen pieneen päänsärkyyn. Olisin pärjännyt kyllä ilman särkylääkettäkin, mutta tulihan nyt haettua. Menin viellä pötkölleni, kai uneen pääsin hetkeksi.

Nyt menen nessikahville ja sitten voisi viellä nukkua hetken.

On toi Olantsapiini alkanut väsyttämääm, mitä se on tehnyt ennenkin muuten on se ihan paskalääke. Vatsani meni siitä aikoinaan pilalle ja lihottaa se toisia paljon.

Jäi minulle auki lääkäri I tapaamisesta pitääkö minun luovuttaa maksuvälineeni toimistoon, että saan vapaakävelyt ja työluvan. En siihen suostu jos ei luotto pelaa muuten silloin en ulos mene enkä töihin.

Kyllä pitää henkilökunnan luottaa miehen sanaan. Niinkun tähänkin asti olen ollut luottoni mittainen kaveri. No nyt nessikahville. Palataan asiaan myöhemmin.

SIUNAUSTA IHMISILLE TÄLLEKKIN PÄIVÄLLE JUMALA OLKOON KANSSANNE.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Muuten hyvällä fiiliksellä laskut vaan painaa päälle. Nukuin vielä aamusta pienet tirsat, kohta kaupalle ostoksille. Ruokaan pitää panostaa kunnolla.

On kummasti vuokria pystyssä kolme kappaletta. Soitan seurakuntaan diakonille, jos ne avustaisivat sieltä minua. Soitan myös vanhusten neuvo...