maanantai 30. joulukuuta 2019

Ulkoilua ennen ruokaa todella hyvää teki happihyppely siitä bataattikeitolle. Rahka jälkiruokana.

Innostuin menemään ulkoilemaan ennen ruokailua tulin sisään ennen ruokailua ehdin tehdä ulkona pari lenkkiä. En mitään pitkää lenkkiä tehnyt mutta riittävä lenkki kumminkin.

Helvetti kun paineita aiheuttavat kun puhuvat että joudun tästä huoneesta kahdenhengen huoneeseen. Tulee tästä huoneestani kuulemme pelihuone. Yritän nyt puhua että antavat minun pitää tämän huoneen, kun on tämä huonekkin niin pieni huone. Eihän tähän mahdu mitään, laittaisivat isompaan huoneeseen pelit ja telkan.

Tulin sisään ennen ruokailua oli bataattikeitto jälkiruokana oli hyvä rahka. On minulla vielä leipää ja juustoa jäljellä. Saan siitä viellä palaa illaksi.

Nyt lähden nessikahville olisi nyt vielä maitoa kahviin.

Laitoin pojalleni joulun ja uuden vuoden tervehdyksiä ei kuullu heiltä mitään tervehdyksiä. Olisihan ollut elämäni toisenlaista kun olisivat ottaneet minut mukaansa Espanjaan. Olin raittiina ja rahaakin oli hyvin minulla.

Ihmettelen vaan suvun kirousta ei voi se muuta olla kun hangonkunnan lääkärin homon pojan aikaansaannosta minua varoitti poliisit nuorena tulevaisuudesta. Pitkään meni ennen kun alkoi kiduttamiseni pahalla tavalla koko elämäni pilatttiin. Linnoissa sain olla rauhassa sinne ei sen homon valta ulottunut. Jos nyt siitä johtuu kaikki tuntuu vaan muuten kaikki kidutukseni niin oudolta.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...


huh. 26e näppiksen fiksaamiseen tarroilla. Oisko ideaa kattoo mitä näppikset maksaa kaupassa. ? ALkaen kai kympistä ylöspäin. Onks tossa niinku mitään ideaa noilla tarroilla ku koko näppiksen saa samalla hinnalla. Alkaaks ne napit syömään jo sun päätä .

Anonyymi kirjoitti...


Taisit unohtaa tän tekstin tänne :-) Eli, uus erillinen näppäimistö ei maksa "mitään" eikä tarvi leikkiä typerien teippien kanssa.

Ai ihmettelet, että miks hullujenhuoneella eli niksulassa syötetään nappeja. ? On siinä päivän triviaali tosiaan hra H. heheh...

Kysyppä niiltä kaikilta muilta siellä joutessas et miks ne luulee niille nappeja syötettävän. Onko ne samaa mieltä kapoista ja mengeleistä ja haluaako nekin tuupata sen jengin jonnekin krematorion uuniin, kuten sinä kerrot blogissa - täällä ?? Että kunnon lämmintä persuksiin ensin vähä, ja sitten kunnolla enemmän heheh..
Ja kun kerran tonnin sait, ni Espanjaan pääsee parilla sadalla egellä, joten sulla ei ilmeisesti kantti vaan riitä lähtemään, vaikka rahaa oliskin. Kyllä siellä makarissa nukkuu tähän aikaan, ku lämmintä jossain Malagan ja Marbellan maisemissa kai 10pintaan tai piiru päälle. Että mitä kuppaat, senku monoa toisen eteen ja koneeseen. 6-7 timmaa ja olet Espanjassa - ni ei tarvi enää puhua pelkästään aiheesta.

No, hyvät Uudet vuodet kuitenki. Onneks liksa tulossa jo taas.

Alfa ja Omega

Päivä mennyt mukavasti jumittaen huomenna onneksi tulee takuueläke. Alkaa elämä taas kun vähän rahaa saan menee vaan maksuihin rahojani. Vuokraan pitää nyt paneutua on niitä kolme pystyssä.

Ihmettelen miten voi olla vuokria rästissä, kun olen sitä mukaan maksanut kun vuokria on tullut. Sekoitti vähän kun tehtiin vuokrasopimus ma...