torstai 16. tammikuuta 2020

Jumalista väittelyä kahdella kaverilla ruokalassa.

Olimme syömässä iltapalaa ruokatilassa alkoi ulkomaankaveri H. puolustamaan ALLAHIA. Ja suomalainen kaveri K. puolusti omaa JUMALAA. Minä puolustin yhtä JUMALAA oli se sitten ALLAH tai KRISTYTTEJEN JUMALA . Kun ei ole kun vaan yksi JUMALA. Jeesuksestakin ollaan montaa mieltä. Onko JEESUS tulossa maailmaan vai jo tullut, kostamaan ihmiskunnalle kiduttamisensa mikä jatkuu edelleen.

Pojat rauhottui pikkuhiljaa kun tuli hoitajia keskusteluumme. Ärähdin tolla nuorelle hoitsulle kuka alkoi mossottamaan mitä saadaan puhua sanoin sille että  ei puutu se meidän keskusteluumme. Katsotaan taas mitä kirjoittavat raportteihinsa, niin kun aina takevät varmaan.

Kun minullekkin määräsi ryssämieslääkäri hoitajien puheilla kuulemma LITOA 1800 milliä ja vielä myrkkylääke risperidon kerta viikkoon kusi ja verikoetta myrkytysvaaran takia.

Olen ollut kipeä reilupuoli vuotta ryssän määräämistä lääkkeistä. Ei muusta ole voinut johtua sairasteluni kun lääkityksestä.

Seksi halut ja kyky mennyt melkeen kokonaan tunne elämä litistynyt,  pyhä henki ei kosketa ollenkaan. Pahoja vapinoita tullut käsiin pahimmat aamusta ei meinaa pystyä kirjoittelemaan kun tippuu hiiri kädestä. Päänsärkyä ollut pitkään mikä varmaan rassaa päätä ja aivoja. Nyt ei ole ollut enään niin usein päänsärkyä kun yhteen aikaan, Verenpaineet heilahteli osastolla 30 toki oli se stressaava osasto. Unet on olleet oudot olen mennyt aikasin nukkumaan ja yöllä heräsin aikasin.

Nyt olen nukkunut pitempään aamulla toki olen hereillyt öisin kuselle ja muutenkin.

KYLLÄ TÄMÄ ON PERKELETTÄ KUN PAKOTTAA NÄMÄ SAATANAT MYRKKYJÄ OTTAMAAN. IHMETTEN VAAN PIRUSTI MITEN VOI JOKU VIERAS MINUA TUNTEMATON HENKILÖ MÄÄRÄTÄ MYRKKYJÄ MINULLE.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...