lauantai 25. tammikuuta 2020

Kylillä kaupoilla ja Rento kahvilassa käyden. Meni rahaa noin 30 euroa yhteensä kauppaan ja Rentoon. Porukkaa kahvitellen

Ostin nessikahvia pussin ja hunajaa purkin, sekä neljä proteiini juomaa, ostin myös sinappikalkkunaa ja juustoa sekä  Becel rasvan. Meni kauppaan ja Rentokahvilaan yhteensä noin 30 euroa. Kauppaan meni noin 28 euroa sekä Rento kahvilaan menin yhden energiajuoman hinta noin 3 euroa.

Kyllä sitä tekee mieli välillä irrotella ja herkkuja nautiskella. Katsoin ulkomaanpoikaa on sillä ikkuna ovessaan näkyy se nukkuvan. Olisin pyytänyt H kahville ja donitsille katsoin myös sen riitapukaria N kopauttelin sen oveen ei kuulunut sen huoneesta mitään  ääntä.

Otti nuori mielentila kaveri ja ulkomaan poika kuka osasto 30 löi S,P kasvot rikki, vessassa oli pojilla pientä tönimistä. Kai siinä palaa pinna keneltä vaan kun ulkomaan kaveri piereskelee ihan törkeesti missä vaan.

Olen sanonut sille että lyödään linnassa sille pilli perseeseen venkuloitten toimesta, aina kuullaan kun ulkomaan kaveri menee kun piippaa pilli sen perseessä. Törkeä on ulkomaan kaveri muutenkin kun alkuun pyyhki se räkäänsä ovenpieleeni. Katsotaan nyt kostaako joku sen S,P lyömisen pahasti oli S,P sattunut kun joutuivat sairaalassa operoimaan sen kasvoja.

On kyllä S,P aika mulkku mies rikkoi se lasinikin ottamalla takaa kiinni sanomalla että poliisi. Räpsähti lasini siinä rikki, ei ollut ne kalliit lasit mutta ykköslasini kumminkin.

Sain apteekista ostettua lasit mitkä oli kalliit yli 15 euroa eikä ollut niissä edes joustokehykset. Tuntuu olevan niissä linssi halki kun siinä semmoinen ura menee.

Nyt menen pötköttelemään sänkyyni väsyttää minua niin rankasti. Jatkain kirjoittelua myöhemmin.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Päivä mennyt mukavasti pihalla oli porukalla kahvi ja pulla tarjoilu. Minäkin sain vaikka ilkimys varmaan olenkin kun ryyppäsin mitä pyydän anteeksi mutta herkkänä retkahdan helposti.

Olen pyytänyt talon väeltä anteeksi mutta toiset eivät tunnu antavan, näin kuulin ihmisiltä. En vaan ymmärrä mitä pahaa olen tehnyt heille, ...