Kävin aamusta kanttiinissa ostin energiajuoman ja suklaalevyn. Oli ruoka päivällä oli riisiä, mitä en voi syödä kun jää riisi nieluuni ja joudun oksentamaan nieluni auki. Söin vaan broileri kastikkeen ja salaatin. Eipä nyt nälkä pahemmin ollut syön nyt illasta, tulisi nyt hyvä ruoka. Söin ihan vähän broileri kastiketta ei vaan maistunut minulle.
Lähdin ulkotöiden keittiölle ruuan jälkeen keitin porukoille kahvit töissä. Oli taas entinen kämppäkeveri kamanisti todella outo, näin sen ja toisen kamankäyttäjän sumplivan eilen jotain tuolla risteyksessä tyhjänä olevan rakennuksen kulmalla. Nyt oli entinen kämppikseni todella outo työsalin keittiöllä. Ihan kun kamoissaan olisi ollut, semmoisia eleitä teki ilmeet kertovat paljon.
Minä olen niin tarkka tutkija ei minulta mikään jää huomaamatta. Kumma kun täällä ikäänkun hyväksytään kamankäyttö osastolla 30 oli kolmekertaa kamatouhuja minun ollessanni siellä. Vaikka varoitin tyyppejä viranomaisilla. Kun häiritsi minua huumehemmot ,vessat oli yöllä kiinni jouduin kusemaan pyykkiämpäriin. Samaten ratsasivat minua kaikenaikaa.
Saisi mennä helvettiin kaikki kamankäyttäjät on ne niin täyttä kuonaa. Kummaa touhua minun jatkuva ratsaaminen vaikka olin tehnyt selväksi etten siedä yhtään kamankäyttäjiä. Mikähän siinäkin on kun varmaan tietävät ketkä kamahommissa ovat. Ei voi olla henkilökunta niin tyhmää kun varmaan näkee kamankäyttäjien käytöksestä jo niiden touhut. Kyllä on kumma kun eivät kitke kamatouhua talossa. Panisivat kamankäyttäjille häkkipiha ulkoilut, silloin ei tulisi kamaa sisään.
Minulle ei ole mitään väliä kamapäät kunhan eivät minun lusimistani vaikeuta. Menee siinä vaan aina ilmapiiri osastolla huonoksi kamojen takia.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti