perjantai 21. helmikuuta 2020

Kyllä toi nisti R.S on oikea älyn jättiläinen kun alkoi se kyseenalaistamaan lusimiseni. Saisi nistin paskat lusia luokkiin niin oppisivat ne miesten tavoille.

Tuli aamu ja aamupala sekä lääkkeet siitä aloimme lusimaan. Joutui H ulkomaankaveri nuoren huumekaverin mukaan peijakseen ehti ulkomaankaveri kongille. Tossa ne käytti paareille osastolla sitä ulkomaankaveria H. Oli nuori kaverikin silmät ristissä. Kävin kanttiinissa pyysi nuori huumekaveri tuomaan yhden energiajuoman sille lupasin tuoda sen ja niin tein.

Tuli hoitaja kämppääni alkoi se piipittämään etten minään supparina toimi. Nauroin etten mikään kuli ole. Autoin kaveri vähän että sai se mielenvirkeyttä kun juuri huumeista se paloi.

Katsotaan nyt miten selviää ulkomaan kaveri H. huumehöyryistä toivotaan nyt että pitävät sen pitkään sairaalassa. Kyllä niin paljon vituttaa toi huumeväki kun taas paloi ainakin varmaan kolme huumekaveria.

Saisivat passittaa ne  mustaasaaran Vaasaan tai Niuvanniemeen sillä rauhottuisi osastot ohkolasta. Ihmmettelen kovasti huumeiden kanssa pelaavia kun jatkuvaa on huumeiden kanssa pelaaminen. Ekaksi oli osastolla 30 huumeongelma vessan ovet yötä lukossa minua ratsasivat jatkuvasti. Katsotaan nyt jatkuuko sama ratsaaminen täälläkin. Olen eniten varmaan huumeita vastaan. Tömmöinen talo herkkiä mielenterveys ihmisiä talossa ja sekopää nistit häiritsee osaston rauhaa.

Kohta onkin taas ruoka kello  16,  kello on nyt  13.52 onkin vähän nälkä minulla oli päivällä ruoka makaronilaatikkoa oli se hyvää ruokaa söin sopivan annoksen, salaattia otin myös.

Onkin nisti R,S leivottu kuulemma lääkärin I puheilla pakkohoitopäätös. Helvetti taas jää yksi nisti taloon. Varmaan haluavat paskaa minulle tulevan nistit taas saa ylivoiman meidänkin osastolla.

On se kyllä kumma kun hallitsee huumeväki osastoa ja osastoja  kun on osasto 30 huumeongelmakin ja nyt tuntuu olevan osasto 20 huumetouhua. Hiljaistahan se on ollut mitä nyt muutama kaverikin paloi vissiin huumeista.

Kyllä on perkele huumeiden käyttö ja muutenkin huumeet on perseestä. Toivotaan nyt etteivät salli tapaamisia talossa kyllä henkilökunta näkee ja kuulee ketkä huumeita roudaa taloon.

Sanoin äsken pyyhkeitä ottaessani opiskelijalta että tilaan huumeyksikön taloon jos huumeita vähänkään haistan talossa. Sanokoon vasikoinniksi  minä olen kunnon vanhanliiton venkula. Pitäähän noi saatanan pikkupiipertäjät kuriin saada. Kun pilaa tommoiset  nistin paskat koko osaston ilamapiirin. Ihmettelen miten onkin mennyt näin vituilleen Kellokosken touhut.

Varmaan huumepellet pilaa koko talon maineen ja ilmapiirin. En ennen huumepelleilyä nähnyt talossa. Ihmettelen kun huumeet on osastoilla ja ryssiä lääkäreinä ketkä katsoo määrättyjä huumeiden käyttäjiä sormien välistä. Kehuvat vielä ryssämieslääkäriä V,T mikä oli minulle alusta alkaen täysin kyrpä. En ollut saatanan kanssa puhunut mitään kun löi sadisti minulle 1800 litoa myrkkylääkettä ja vielä toisen myrkyn risperidon myrkyn. Sanoi Ryssälääkäri että siksi LITO ja risperidon kun henkilökunta on sitä mieltä. Ja miettikää nyt näitä saatanoita hoitajia kun sanoo saatanat että lääkäri määrää. Kusiokoetta ja verikoetta kerran viikkoon ottivat.

Kysynpä vaan mikä on näiden sadistejen minua rääkkääminen mikä on sadistejen motiivi kiduttamiseeni. En ole vielä löytänyt sitä salaisuutta millä aukeaa tiedon jyvä.

On nämä Mengele lääkärit ryssät pahempia sekä Kapo sadisti hoitajat vielä pahempia kun omaa kansaansa myrkyttää. Jos nyt itsestäni puhunkin vaikken ole koskaan tuntennut Suomalainen olevani.


Minuakin ratsattiin osastolla 30 jatkuvasti saatanoiden huumepellejen  takia. Vetökööt kuka vaan ja mitä vaan kunhan eivät minun hyvinvointiin puutu. Henkilökuntaa ihmettelen kun eivät otaa tiukkaa linjaa huumeista, Huumeväki sisähoitoon sama olisi ollut osasto 30 kun kamaa kulki sisään. Sanoin kokouksessa että tilaan huumeyksikön osastolle. Tuli hoitaja T. huoneseeni sanoi se ette on heillä vaitiolovelvollisuus jos tuomioa ei yli vuotta  tule.

Sanoin siihen että on huumeet kriminalisoituja. Eli ihme etteivät ilmoita asiaa  eteenpäin. Kun on meitä herkkiä ihmisiä minäkin olen elämäntaiteilija. Herkkäsielunen kaveri kuka huomaa ja näkee kaiken. Minä en muuten puutu huumeväenkään touhuihin ellei touhunsa rassaa minun asioitani.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...