On kyllä sekopää naispotilas T on se hajoittanut monta telkkaa kuulemma. Nytkin sai se hepulin ja alkoi repimään naispotilas telkan piuhoja telkan takaosasta. Hyvä ettei saanut T potilas piuhoja irti olisi se taas vaatinut huoltomiestä.
Kumma kun eivät rundiin laita sekopäätä sillä sitä rauha tulisi siltä osin. Mikähän oli kerran joku ostossivu mitä minä en ollut laittanut. Kysyin asiaa ulkomaan kaverilta eipä toikaan mitään sanonut. Itsestään ei tule tommoinen sivu. Kulkee tämä S,P pieksäjä toisten huoneissa. Toinen oli M kuka kävi huoneessani ekalla kertaa ollessani osastolla.
Toivotaan nyt ettei ole kukaan koneellani käynyt. Kävi korviini kun eilen oli minulla kämpän ovi lukossa tulin osastolle sanoi ulkomaankaveri hoitsulle ja minullle että on kämppäni ovi lukossa.
Kummasti paljasti itsensä ulkomaankaveri vai heittikö vaan lonkalta oveni lukossa olevan. Voihan se että oli ulkomaankaveri käynyt minua etsimässä näin uskon että on.
Minä vaan olen niin tarkka tutkija ei jää minulta kivikään kääntämättä. Kun teen tutkimustani tutkivaa journalismiani tehden.
Ynnäilen asioita monella taholla siitä syntyy tutkimukselleni myönteisiä tuloksia. Olisihan hyvä että saisi huoneen oveni lukkoon, täytyykin kysyä hoitajilta saisinko huoneen oveni lukkoon. Avain minulle taskuun se olisi paras ratkaisu. On minulla arkaluontoista tekstiä koneella ja paperilla. Mitkä eivät kaikkien korville ole tarkoitettu. Olenhan saanut laitettua tekstiä paljon jo menemään. Harmi jos on keravan kolleille jääneet tekstini hävinneet.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti