perjantai 20. maaliskuuta 2020

Katsoimme potilas K kanssa Turkista Istanbulista dokumenttia illasta. Koronaviruksesta tarinaa.

Menin aikasin nukkumaan ja tosiaan pystyyn kello 5,05 mistä menin vielä nukkumaan  kello 6,20 ja jäin jo pystyyn. Menin nessikahvin keittoon kun emme saa keitintä potilaskeittiöön joudumme keittämään henkilökunnan keittimellä, meinasin lähteä nykimään. Kun en saanut edes hunajaa, lupasi iso pamppu aaumupalalla hunajaa. Ikäviä ovat kun ei se ole henkilökunnalta pois.

Kyllä pitäisi saada hunajaa aina kun haluaa sitä. Täytyy nyt katsoa jos hunajaa jaksan hakea kaupasta tänään.

Katsoimme K potilaan kanssa illasta turkista,  Istanbulista kertovaa ohjelmaa. Oli mielenkiintonen Dokumentti hienoa taidetta ja kulttuuria. Kumma kun saimme katsoa kun potilas L pyöri siinä ympärillä. Ja se katsoo aina ihan paskaa, kääntelee se aina kanavia.

Onneksi pidin pääni ja saimme katsoa Turkin ohjelman en tällä kertaa antanut periksi vaan katsoimme potilas K kanssa  mitä halusimme.

Kello on nyt 7,52 kohta on aamupala lähden nyt ruokatilaan. Kävin aamupalalla äsken koronaviruksesta tulee juttua on se koko maailmanlaajuinen pandemia. Näin luin että on koronavirus maailman laajuinen pandemia.

Toivotaan nyt että jumala kaataa oikeat tyypit ja säästää oikeat. Oli aamupala ja kohta on lääkkeet.

Taas olin vessassa kuulin jonkun käyneen  toisella puolella ja jättäneen  käsien pesun niin kun monesti muulloinkin. Yritin puhua kovalla äänellä siitä että hoitajatkin sen kuulisivat, mutta eivät puuttuneet asiaan.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Pahus kun näkyy olevan Y-säätiölle kolme laskua auki. En kyllä ymmärrä miten se on mahdollista, kun olen maksanut niitä ajallaan.

Toivotaan nyt että saan vuokra laskuni tasapainoon, kun kolmea laskua peritään. Vaikka maksoin viimeksi toisen laskun maksujakin, ei pitäisi...