ONKOHAN TOI KORONAVIRUS JUMALAN VITSAUS SUOMALAISELLEKKIN. HYVÄ ETTÄ ANTAA JUMALA RUOSKANSA PUHUA.
ON SUOMALAISET NIIN PAHOJA MINULLE OLLEET KIDUTTANEET MINUA KAIKELLA TAVALLA. SIKSI EN HALUA HEILLE KUN PAHAA.TÄMÄ HENKINEN KIDUTUS ON RANKKAA EI NIIN PAHAA KUN FYYSINEN.
Kohta onkin aamupala ja myrkkylääkkeet LITO 600 milliä sekä verenohennukseen primaspan sekä monivitamiinija ravintolisä vitaepro.
Pitää kyllä alkaa pois pääsemään täältä en vaan viitsiäsi häipyä ilman lupaa vaikken mitään pakkohoitoa enkä mitään pakkolääkitystä hyväksykkään. En saatanoiden pakkkopäätöksiä ymmärrä.
En ole mitään tehnyt selkissä jotain pientä oli kun iso Antti oli käynyt pikkupoikaa kurkusta kiinni. Silloin vähän hermostuin en pahemmin. Lukekaa tämä kiduttamiseni jorvissa kellokoskella sekä ohkolassa. Psyykkistä ja fyysistä kiduttamistani mikä on jatkunut toista vuotta todella rankkana. Lääkkeillä ovat kiduttaneet kaikella tavalla.
Rääkkäsivt minua selkin samarían pisaran paikassa mikä piti olla raitis talo mutta oli Antti kokki juoppo. Kolme kertaa kuukauteen poliisia taloon ja kerran ambulanssi piti soittaa sille. Sanoi lanssi viellä että saanko puukot piiloon että uskaltavat he tulla sanoin että puukko piilossa. Mikseivät vieneet isoa Antti Rasinkangasta kuka paha häirikkö oli. Kyllä oli koko selkin samarian pisaran touhu niin hämärää. Ei oikein uskovaiselta tuntunut pojat kulki tupakka suussa. Antti kokille kuskasi yksi duunari viinaa pullokaupalla.
Katsotaan nyt saanko samarialta asunnon mikä on pakko onnistua kun on minulla Ismo Valkoniemen vuokrasopimus ettei paikassa saa ryypätä eivätkä puhuneet että selkin samarian talo oli myynnissä.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti