Nukkumaan ruuan jälkeen söin hyvin broileria perunaa salaattia. Kunnon ruokaa vatsa täyteeen.
Harmi kun saisi syväpuron tapaisen paikan uskovaisen paikan . Siihen uskovaisen henkilökunnan porukan. Saisi varmaan käännytettyä porukoita uskoon ainakin linnan uskoon.
Päihteettömän paikan saisi valtion maksamaan. Saisi huumevieroitus yksikön ja miksei myös lievästi alkoholisteille. Ketkä eivät ole päätään juoneet. On vaan pahasti alkoholisoituneet juoneet päänsä.
Kyllä olisi minulla paljon annettavaa kun vaan olisin saanut annettua narkomaaneille JUMALAN RAKKAUTTA. Sitä ihmiset kaipaa lähimmäisen rakkautta. Mistähän saisi maksun tommoiseen rakkauden taloon.
Kumma kun näin suurta hyväntekijää ei tulee kukaan vastaan.Löin omaisuuteni menemään autellen porukoita. Ostellen pyöriä ja tabletin vaatteita poikien ei tarvinnut varastaa.
PANIN APULAISYLILÄÄKÄRILLE TOSTA LITON LOPETUKSESTA Mistä olivat puhuneet, Haluan kaiken lääkkeen lopetuksesta olantsapiinin 25 ja mikä on tullut uusi lääke. Lukekaa mikä vointi on tullut lääkkeistä. Ja hullun lääkkeistä 1800 milliä LITOA mikä on täysi myrkky. Syötiin K kanssa samassa pöydässä totesi K että vapisee minulla kädet. Sanoin että henkilökunta vaan nauraa asialle. Ja että se on neurologinen oireyhtymä kun on vielä päänsärkyä minulla. Se on selvästi aivoista johtuvaa. Kyllä kaikki viisaat sen tajuaa aivotoiminnsta johtuvaksi
JA MITÄ VIELLÄ MUUTA TYÖNTÄVÄT MINUUN.MYRKYTTÄMÄLLÄ LITOLLA 1800 MILLILLÄ VUOROKAUDELLA SEKÄ 25 MILLILLÄ VISSIIN VIELÄ OLANTSAPIINILLA. ENKÄ EDES TIEDÄ MITÄ MINUUN VIELÄ TYÖNTÄVÄT. JOUDUIN KERTA VIIKKOON KÄYMÄÄN KUSI KOKEESSA JA VERIKOKEESSA. JOKU SANOI ETTÄ MYRKYTYSVAARAN TAKIA. ELI MIETTIKÄÄ MITÄ SAATANANAN MYRKYTTÄJIÄ NÄMÄ ON.
MIKSI ETTE TEE MITÄÄN HYVÄT IHMISET EIKÖ OLE MYRKYTTÄMINEN JOSEF MENGELEN TOUHUJA. ONKO KAIKKI LÄÄKÄRIT MENGELEN OPPILAITA. JA SUOMALAISET KAPOJA. MIKÄ ONKAAN LÄÄKÄREIDEN ETIIKKA.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti