Vaihdoin lakanat ja tyynynpäällisen lisäksi imuroin kämpäni. Hoitaja S kokoajan selitti että kaikki mitkä eivät mahdu kaappiin menee varastoon. Minä sain kassini kaappiin ettei hoitaja S pääse pätemään. Nyt ei minulla ole kun saapppani, lenkkarit ja talvisaappaani. Ne luulisi saavan olla huoneeni nurkassa. Ne ei varmaan häiritse laitosapulaisia. Täytyy sanoa että laitan tavarani sängylle laitosapulaisen tullessa. Muuten menee hankalaksi tavaroiden kanssa. Toi hoitaja S on aika nipottaja.
Eihän noi tavarani häiritse ketään tossa lattialla sanoin kyllä laitosapulaiselle että pidän tavarani valmiina lattialla ryssien muuttaessa minua paikasta toiseen. En viitsi purkaa tavaroitani. Olen niin monta kertaa joutunut muuttamaan varmaan ryssälääkäreiden toimesta osastolta toiseen. Sain mahtumaan kaappiin tavarani tosta lattialta nyt ei ole enään kun kenkäni lattialla mutta ne varmaan saavat olla.
Pitäisi saada jotain henkevää kirjoiteltavaa blogiini, henki olemaan läsnä. Mutta tämän talon hengellisyys on todella köyhä. Kun henkilökuntakin on niin kylmää , kaikki kylmiä kalkkunoita. Kyllä tässä talosssa henki on kaukana. Onhan toki myös potilaatkin vaikeita. Mikä toki heijastuu hoitajiinkin. Mutta sanotaanhan että hulluus tarttuu jos vuosia on hullujen kanssa kyllä siinä omakin terveys kärsii.
Kovasti puhutaan koronaviruksesta radiossa, kyllä se on vielä voimissaan. Kaatuisi nyt saatanoita rivissä ja jonossa tulette mutta pinossa menette Haha Haha koronavirus kaataa jengiä. Saisi nyt vaan kusipäitä mennä taudissa. Hyvät ihmiset säilyisi kusipäät saisi mennä.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti