Oli minulla kalaton ruoka sekä sianlihaton. Oli minulla sienikeitto säin puolikkaan lautasellisen ei maistunut enempää. Oli myös pannukakkua hillolla se oli erittäin hyvää.
Sain kelloni lasin naksahtamaan kun painoi lasin paikalleen katson nyt pysyykö lasi paikallaan. Sitten vien kelloni kellokosken kelloliikkeeseen. Heilautin kättäni ja kelloni lasi lähti heti irti. Hyvä niin että lähti nyt lasi irti. Hepposesti lähti taas kelloni lasi irti, ihan kun siinä ei olisi liimaa ollenkaan.
Pahus kun kerran huomasin että oli kynäni lyijy pyöritettty sisään ,itsestään se ei mene.Nyt huomasin äsken että oli kumihanskat roskiksessa. Minulla ei ole hanskoja ollu. Onhan siinä ehkä selvä vastaus jos ja kun olisi siivoojaa heittänyt hanskat roskikseen. Oudolta vaan tuntuu kumpikin asia aika utopistiseltä.
On mahdollista että joku haluaa psyykata minua. Ja sekoittaa päättäni kiusaamisellaan. Mutta tämä nyt on tutkintani johdatusta.
En sata varma ole vaikka minä olenkin todella tarkka tutkiessani tutkittavaa. Oli kerran oven suussa appelssiinin pala. Kyllähän nämä hullut voi kulkea toisten huoneissa. Kerran alkuun oli varmaan käyty tietokoneellani. Oli joku semmoinen sivu koneella etten varmaan ollut semmoista sivua siihen laittanut. Joku ostoskanava oli koneella. Kyllä toi S.P leuan murtanut ulkomaan kaveri hyppi huoneessani vähän liikaakin.
Täytyy nyt vaan pitää huoneen ovi kiinni ettei kukaan pääse huoneeseeni. Olen odottanut kaapin oven avainta saisin silloin oven lukkoon . Mutta eivät ole kaapin avainta antaneet.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti