torstai 18. kesäkuuta 2020

Aamusta tarinaani. Homoista tarinaa ihmisten elämän pilaajista.

Kello on 5,45 kohta onkin potilaskeittiö auki pääsee ruisleivän syöntiin rasvaakin on paketti minulla. Hyvä  että vein paketin rasvaa potilas jääkaappiin säilyy se  siellä paremmin kun ikkunalla.

Eipä minulla olekkaan muuta E tuli vinkumaan minulle juustostani että mistä se on sanoin pellelle että ostaa oman juustonsa, ja rahalla saa kaupasta mitä vaan. Outo hiippari kas kun ei alkanut möykkäämään että olen jonkun  juuston vienyt. Mutta homohan se tuntuu olevan kun huuteli  se  käytävällä että mennään metsään ottamaan suihin. Vittu meinasin hirttää sen yöllä sanoinkin pamppujen aikana kun käveli ne  E. kanssa käytävällä että pankaa E. rundiin yöksi
 ettei sille satu mitään yöllä.

No minähän en olisi tehnyt sille mitään mutta joku olisi voinut tehdä jotain. Tollaiselle huutajalle, homo se varmaan on kun tommoisia huutelee. Selitti se jo tullessaan homoista ja bedofiilistä. Voi kaveri olla aika pervo.

Menimme potilaskeittiölle keitin kahvinkeittimellä nessikahvit sanoi naispotilas T. että keittäisin yhteisestä kahvista kaikille,   sanoikin pamput ettei ole se kaikkien kahvi vaan jonkun yksityisen. Vittu mikä dorka muija on T. yritti saada minut kuseen kun joku olisi tullut huutamaan kahvinsa keitosta.Venäjän poika oli kanssa viisas kun kysyi se pampuilta kahvista, että oliko se yhteinen kahvi.

No sai porukka kahvit ja minä oman kahvin keitettyä. Keitti porukka suodatin kahvit. Minä keitin kahvinkeittimellä kuumat vedet ja siitä nessikahvit. Hyvä että on homo E. huoneessaan saisi nukkua koko päivän. Kai se homo on kun huutelee suihin ottamisilla. Pahus kun sen joku hoitaisi vaikka yöllä. Minä en paskaan käsiäni likaan saa joku paskan hoitaa.

Onhan noita saastoja homoja liikenteessä täällä ei vaan ole sattnut koskaan homoja olemaan. Homot on vaan niin tapettavia ovat ne minun elämääni pilannut niin paljon pari aikuista yritti homo Kolho niminen homo huittisten varavankilassa lukekaa tarinaa siitäkin. Ja homo mattomies sekä hangon kunnanlääkärin poika. Kaikki pilasivat elämääni eivät päässeet hiiville mutta muuten pilasivat elämääni. Lukekaa niin ymmärrätte miten elämääni ovat homot pilanneet.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Pitkäksi käy aika yksin kämpillä jumittaa ja odottaa huomista asumistukea rahapäivää tulee onneksi eläke jo 5.9.2025 perjantaina. Huomenna on seurakunta pitäisi saada kauppaan lahjakortti. Tuovat myös huomenna kierrätyskeskuksesta huonekaluja lampun verhot astioita.

Eli taitaa tulla mukava viikonloppu saan rahaa ja ruokaa huonekalut ym. Huomenna tulee asumistuki ja perjantaina eläke, vuokra ja sähkölasku...