maanantai 29. kesäkuuta 2020

Oli ruoka päivällä perunut ja kastike sekä porkkanaa milla olin meilahdessa pahasti allerginen. Olin töissä pitkästä aikaa A ohjaaja pani pesemään tarjottimia mitä oli paljon

Pelästyin että  olivat ottaneet uuden kaverin keittiölle kun keitti uusi kaveri kahvit. Oli A. ohjaaja keksinyt hommia minulle jynssäsin harjalla tarjottimia mitkä oli ollut kasvejen alla oli tarjottimia paljon siitä laitoin pesukoneeseen tarjottimet vielä puhdistumaan.

Sain hetkessä puolet pestyä melkein ,harjasin kunnolla harjalla että tuli ne koneessa puhtaaksi.

Kai ohjaaja A. oli tyytyväinen kun noinkin monta tarjottinta sain pestyä. Ei niitä yhtään enempää olisi saanut pestyä kone pesee ei voi muuta sille. Urakalla pesin pihalla harjalla sain harjalla melko puhtaaksi ne  kone pesi loput. Mukava oli taas olla hyödyksi pelästyin että A. ohjaaja oli minulle muita duuneja järjestänyt.Mutta jatkui minulla keittiö hommat toivotaan ettei tullut liikaa juttua nuoren siivooja opiskelijan kanssa. Poika tuntui olevan vanhempi ikäistään ja ymmärsi poika juttujani.Puhui poika että olisi joku puukottanmut jonkun ja olevan 17 eikä joudu se linnaan. Kyllä ennen oli 15 rikosoikeuydellisesti tuomittava. Ellei ole siis muuttunut lakipykälä en kyllä ole kuullut semmoista. Minä kyllä olin 17 vuotias kun lähdin uralle olin huittisten varavankilassa  17 vuotiaana olisi pitänyt Huittisissa olla 21 vuotta sain olla siellä jonkun aikaa. Siitä sitten Keravan Nuorisovankilaan.Lukekaa on niistäkin rissuista paljon tarinaa.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Pitkäksi käy aika yksin kämpillä jumittaa ja odottaa huomista asumistukea rahapäivää tulee onneksi eläke jo 5.9.2025 perjantaina. Huomenna on seurakunta pitäisi saada kauppaan lahjakortti. Tuovat myös huomenna kierrätyskeskuksesta huonekaluja lampun verhot astioita.

Eli taitaa tulla mukava viikonloppu saan rahaa ja ruokaa huonekalut ym. Huomenna tulee asumistuki ja perjantaina eläke, vuokra ja sähkölasku...